28.02.2020
”Olen täällä savupiipussa”, vastasin korkealla äänellä yläkerrasta. Saunailtamaalivahti Mattila purskahti nauramaan. ”Miten sinä sinne olet joutunut?” Oli aurinkoinen kesäaamu Jämsässä. Joukkue oli kokoontunut viettämään perinteisiä kesäjuhlia. Illalla oli juhlittu kesää ja ystävyyttä. Aamulla Mattila uteli alakerrassa, olenko löytänyt takaisin mökille.
Nokian KrP II on kokoelma tuhannen ja yhden yön tarinoita. Välillä on pelattukin. ”Pelipäivä on juhlapäivä,” sanoo pelaajavalmentaja Jouni Yli-Korpela. Joukkueesta ei voi puhua mainitsematta tätä Jethro Rostedtmaista kauppiasta. Hän on kuin Ms. Romanticin risteilyisäntä Jocke, joka suurella tunteella luotsaa matkustajia karaokesta Tax Freen kautta salibandykaukalon tanssiparketeille. Elämässä on ollut tiukkojakin paikkoja, työtä ja ajettuja kilometrejä. Aina on kuitenkin risteilyalus KrP II, johon voi palata, pukea päälle paidan, ottaa mailan käteen ja antaa mennä. Siinä hetkessä on vain minä, joukkuekaverit ja pallo. Kuten Jocke, myös Jouni herättää välillä ristiriitaisia tunteita. Välillä touhu on kanssamatkustajien silmissä yhtä sirkusta, suuren luokan sähläystä. Jos vastustaja nousee 0-3 tappioasemasta maalin päähän, on aika laittaa kaikki kentälliset uusiksi. Esitän hyvin tärkeän kysymyksen. Kuka on Ms. Romanticin rakastetuin hahmo?
Jocke. Jocke saa hymyilemään. Olisiko Ms. Romanticia ilman Jockea? Olisiko Nokian KrP II nyt taistelemassa 4. divisioonapaikastaan ilman Jounia? Olisiko meillä tuhatta ja yhtä tarinaa Iskelmäfestivaaleilta ilman meidän omaa risteilyisäntäämme? Oli tai ei, tarina ei olisi samanlainen. Ja minä pidän siitä tarinasta, joka tuo meidät tähän pisteeseen. Kahdeksannelle sijalle. Taistelemaan sarjapaikasta. Olen tässä. Olen onnellinen.
Suurimman osan joukkueesta olen tuntenut paljon kauemmin kuin lenkillä olevan tyttöystäväni. Joskus hän kysyy, mitä tekisin, jos eroaisimme. Olen kertonut, kuinka vaikeaa tällainen tilanne on kuvitella. Tätä raporttia kirjoittaessa tajuan kuitenkin, mitä vastaan ensi kerralla. ”Menisin reeneihin.”
Niin on mennyt moni muukin. Joukkueessamme pelaa käsittääkseni 15 pelaajaa. Näistä tiettävästi seitsemän on eronnut vähintään kerran peliuransa aikana. Osa useamman kerran. Osa ehkä tietämättään tekee eroa tälläkin hetkellä. Ja sehän on hienoa! Saadaan lisää puhuttavaa ja ihmeteltävää pukukoppiin. Pääasia, että elämä ei ole tylsän harmaata. Keskiviikon reeneihin voi aina tulla. Ja kuinka monta kertaa olemme rakastuneet! Voi pojat. Tuhat ja yksi kertaa.
Jos salibandya ei olisi, en näkisi niitä hymyjä, niitä opettavaisia elämäntarinoita, niitä jutunkertojia, niitä riemunpurkauksia, niitä tunteita, niitä ihania vekkuleita veijareita, niitä vartaloita… Kröhöm. Hmm.. Mihin jäinkään. Ai niin!
Edessä on vielä kaksi pelipäivää ja yhteensä neljä peliä. Neljästä vastustajasta kaksi on sellaisia, joita emme ole voittaneet ehkä koskaan. Kolmannelta saamme joka keskiviikko käkättimeen reenivuorolla. Kolme tulevista vastustajista on sijoilla 1-4. Olemme sijalla seitsemän, mutta takaa löytyy yksi pelin vähemmän pelannut joukkue. Yhdeksäs ja kymmenes tippuu suoraan ja kahdeksas joutuu karsintaturnaukseen. Joutuu? Pääsee! Tavoitteemme on jo vuosia ollut karsinnat jommassakummassa päässä sarjataulukkoa pelimäärän maksimoimiseksi ja päästäksemme playofftunnelmaan! Nyt se on vihdoin mahdollista. Venymistä se vaatii, mutta mahdollista se on. Rosterimme on niin ohut, että poissaoloja se ei juuri kestä. Niitä on kuitenkin tulossa. Lähtökohdat eivät ole ihanteelliset. Mitä väliä sillä kuitenkaan on? Pääsemme taas pelaamaan!
Jos tipumme vitoseen, joudumme valehtelemaan yökerhossa sarjatasomme, mutta pelit jatkuvat! Nautimme haasteista. Miksi muuten olisimme olleet iskelmäfestivaaleilla kolme päivää putkeen viisi vuotta perä jälkeen? Miksi muuten ottaisimme pienen pullon Lempäälän Lätin puuhapussista? Miksi muuten pelaisimme Jounin valmentamassa joukkueessa? Miksi rakastuisimme? Miksi sammaltaisimme tanssilattian kauneimmalle naiselle? Miksi? Se on se tunne. Se on kaikki edellä mainitsemani. Se on kaikki kokemamme. Se on perinteet. Se on joukkuekaverit. Se on harrastus. Se on Se. Pelataan Sille.
Viime aikojen vyölaukut ja tuuletukset:
Yksi Jounin vyölaukku Matti Koskimäki. Jos Koskimäen veli Koskimäki pelaisi joukkueessamme, taistelisimme kolmannesta sijasta emmekä kolmanneksi viimeisestä sijasta. Tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun vyölaukkuja jaetaan pelaajalle, joka ei ole pelannut tällä kaudella peliäkään.
Kaksi Jounin vyölaukkua Raportin kirjoittaja. Raporttini ilmestyvät kuin seksi avioliitossa. Yhtäkkiä yllättäen. Silloin tällöin ehkä. Epävarmasti, mutta ilolla otetaan vastaan.
Kolme Jounin vyölaukkua Neljän kuukauden pituinen marraskuu. Vaikutti erityisesti meidän joukkueen peliin.
Yksi Jounin tuuletus Emil Alander. Nyt on vauhti päällä! Anna palaa! Älä hidasta. Rohkeaa peliä. Gepardimaisia askelia. Upeaa katseltavaa.
Kaksi Jounin tuuletusta Olli Pusa. Historiallinen joukkueen sisäisen pistepörssin neljäs sija. Jämäkkä hyvin suojaava isokokoinen ja määrätietoinen pelaaja. Pelannut tällä kaudella sekä puolustajan että keskushyökkääjän tonttia. Ei näppärin, mutta ronskein. Piiperrys jääköön muille. Isoin elkein, suurella sudilla.
Kolme jounin tuuletusta Jani Vilenius. Ohhoh. Tämä mieshän on innostunut pisteitä nakuttelemaan. Tämä mies ei myöskään pelkää näyttää sitä. Vaatimattomuus ei ole Vileniuksen tie. Huikeita ratkaisuita, ovelia syöttöjä, näyttäviä osumia. Hän on huipulla!
- Late
Joukkueen pistepörssi
- Markus Koskimäki 16+14 = 30
- Niko Ristilä 11+9 = 20
- Markus Lätti 8+4 = 12
- Olli Pusa 3+9 = 12
- Jani Vilenius 8+3 = 11
- Juho Lehtonen 5+5 = 10
- Perttu Mäkelä 3+6 = 9
- Emil Alander 5+3 = 8
- Lauri Hietala 3+3 = 6
- Juuso Lari 3+2 = 5
- Jarkko Järvinen 2+3 = 5
- Jaakko Valli 0+2 = 2
- Jouni Yli-Korpela 0+1 = 1
Ilmari Hietala MV
Timo Moisander MV