21.01.2013

Nokian KrP:n kausi on jatkunut kahdella vierasottelulla, joista ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Ensin tuli turha reissu Loviisaan, sitten Espoolle. Loviisassa isäntäjoukkue Tor aloitti pelin vahvasti siirtyen alle seitsemässä minuutissa jo 4-0 johtoon. KrP kuitenkin heräsi taisteluun ja kavensi vielä ensimmäisen erän aikana. Sami Nyman laukoi hyvästä sektorista KrP:n erän ainoan Johannes Jokisen syötöstä. Toinen erä alkoi hyvin kun Janne Suoniemi iski seuraavan Visa Rikalan kerätessä syöttöpisteen. Lopulta KrP:n taistelu palkitaan vielä samassa erässä tasoituksen muodossa, kun ensin ylivoimalla Jokinen kaventaa ja melkein heti perään Jesse Vainio tasoittaa pelin ennen ottelun puoltaväliä. Loppuerä menikin vain jäähyilessä ja toiselle erätauolle siirryttiin 4-4 tasatilanteesta. Heti erän alkuun KrP:lle vihelletään rangaistuslaukaus, mutta Jokinen ei onnistu sitä hyödyntämään. Tilanteesta seuranneesta ylivoimasta kuitenkin KrP rokottaa, kun heti jäähyn päättymisen jälkeen Henri Johansson vie KrP:n 4-5 johtoon. Loviisa kuitenkin tulee nopeasti tasoihin ja näissä lukemissa siirryttiin jatkoajalle. Jatkoaikaa ei ehditty pelata minuuttiakaan kun Loviisan kokenut Juha Kivilehto ratkaisee ottelun ylivoimalla. KrP:n maalilla Matti Tuomiranta torjui 26 kertaa.

Seuraavaksi KrP pelasi Espoossa, jossa tappio ei tullut yhtä pienin lukemin. Avauserä oli täyttä Oilersin hallintaa ja ensimmäinen erä menikin peräti 5-1 kotijoukkueelle, Benjamin Reusserin vastatessa KrP:n ainoasta maalista. Toinen erä oli tasaisempi, mutta KrP ei maalinteossa onnistunut. Sen sijaan Oilers osui kahdesti, esimerkiksi Perttu Pajukoski laukoi jo viidennen maalinsa ottelussa. Kolmannessa erässä Oilers siirtyi nopeasti jo 10-1 johtoon, mutta KrP:n kolmoskenttä hieman paranteli lukemia lopussa. Ensin Mikko Repo onnistui Arto Mikkosen syötöstä ja myöhemmin oli Mikkosen vuoro osua Repon kerätessä syötön. Näin ottelu päättyi lopulta kotijoukkueelle 10-3. KrP:n maalilla aloitti Matti Tuomiranta, joka otettiin vaihtoon Oilersin yhdeksännen maalin jälkeen torjuen siihen mennessä 25 kertaa. Tämän jälkeen maalille tullut Pasi Järvinen torjui neljästi.

KrP:n kausi jatkuu seuraavaksi torstaina, kun Raholaan saapuu vieraaksi SSV.