21.01.2013

KrP:n C2-pojat jäivät nollille ylemmän loppusarjassa sunnuntaina. Ensimmäisessä ottelussa KrP kaatui vaisun esityksen jälkeen LFT:lle maalein 3–9. Toisessa ottelussa lohkon kärki Pöytyä iski C2-pojat keskeytyskuntoon lukemin 15–3. Vaikka pistepussi ei Nakkilassa karttunutkaan, paikka jatkokarsintoihin on yhä omissa käsissä.

C2-pojat lähtivät Nakkilan turnaukseen vahvasti vajaamiehisinä. Flunssan ja rippikoulumenojen takia jalkeille saatiin vain yksitoista kenttäpelaajaa ja yksi terve maalivahti. Oman mausteensa peleille antoi Nakkilan liikuntahallin parketti, jota liukkaampaa pelialustaa ei ole aikaisemmin tullut vastaan.

LFT:tä vastaan toiveet siitä, että KrP kääntäisi olosuhteet edukseen, karisivat nopeasti. Edellisen turnauksen tavoin LFT liikutti palloa taitavasti ja pakotti KrP:n heti altavastaajaksi. Runsaat viisi minuuttia LFT onnistuttiin pitämään poissa maalinteosta, mutta sen jälkeen tahti muuttui. Ensimmäisen päättyessä Lopen pojat johtivat peliä jo 4-0.

KrP:n haluton peliesitys jatkui toisessa erässä, eikä Eero Heikkilän 1–6 kavennus muuttanut pelin kulkua. Kolmannen erän LFT vei maalein 3–2 ja voitti koko ottelun ansaitusti 9–3. Luvut olisivat voineet olla vielä huomattavasti rumemmat ilman Oskari Mäkisen lukemattomia loistotorjuntoja.

Kahdesta peräkkäisestä selkeästä voitosta huolimatta LFT pysyi edelleen pisteen KrP:n takana. Lohkon kolmas karsijan paikka ratkeaa kevään mittaan näiden kahden joukkueen kesken. Joukkueiden kuntokäyrät osoittavat tosin eri suuntiin. Alkukierroksilta vahvistunut LFT pelaa juuri tällä hetkellä vahvasti, kun taas KrP rämpii alamaissa.

Toisessa ottelussa KrP sai vastaansa Pöytyän, joka pitää lohkon kärkipaikkaa yhdessä Kooveen kanssa. Edellisen kohtaamisen Pöytyä oli vienyt vakuuttavasti maalein 6–1, joten KrP:n tavoitteena oli peliesityksen ja etenkin peliasenteen parantaminen.

Etenkin ensimmäisessä erässä peli-ilme olikin erinomainen. Pöytyä hallitsi peliä, mutta terävien vastaiskujen ansiosta KrP johti peliä runsaan viiden minuutin jälkeen numeroin 2–1. Tämän jälkeen Pöytyä osoitti voimansa erityisesti maalin edustalla ja murjoi irtopallot tehokkaasti sisään. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Pöytyän selvässä 2–5 johdossa.

Toisessa erässä joukkueiden tasoero tuli entistä vahvemmin esiin. Vahvan maalineduspelin lisäksi Pöytyä kunnostautui kaukolaukauksissa. Pienestä kentästä ja puolustajien peittoyrityksistä huolimatta kaukovedot sujahtivat vastustamattomasti maalin ylänurkkiin.

Kolmannessa erässä KrP kypsyi keskeytyskuntoon ajassa 36.01 vastustajan lapioitua ties kuinka monennen irtopallon hyvin taistelleen maalivahti Oskari Mäkisen ohi. Vaikka ottelu päättyi tylyihin 15–3 lukemiin, KrP:n esitys oli pirteämpi ja yritteliäämpi kuin LFT -ottelussa. Lainakengillä pelannut Eero Heikkilä oli mukana KrP:n kaikissa maaleissa keräten tehopisteet 2+1.