30.01.2012
Nokian KrP:n ja SSV:n sunnuntai-iltainen vääntö Pasilassa oli normaalin harmaaseen runkosarjapeliin verrattuna paikoin yllättävän fyysinen, intensiivinen ja hyvätasoinen liigaottelu, jopa hieman pudotuspelihenkinen.
KrP käytti kahden viikon pelitauon tiukkaan fyysiseen harjoittelun ja se olikin tuonut todella paljon lisää virtaa jalkoihin ja pääkoppaan. Pelillisestikin KrP pääsi takaisin marras-joulukuun tasolle, puolustuspeli ja peittopeli oli todella uhrautuvaa, josta saatiin paljon hyviä vastahyökkäyksiä. Myös oma pallollinen avauspelaaminen oli palannut liikkuvaksi ja monipuoliseksi, jolla varsinkin ensimmäisessä erässä saatiinkin puhkottua SSV karvausta hyviksi maalipaikoiksi. Parhaimmillaan toisessä erässä KrP johto oli jo 0-4 ja tuossa tilanteessa alivoimalla Petri Widgren pujotteli itsensä vielä läpiajoonkin, siitä maali, niin enemmänkin olisi pisteitä voinut bussin mukana matkata Tampereelle.
SSV:n kirin kannalta kohtalokkaaksi osoittautui 1-4 tilanteessa Miika Niemisen ottama kaksiminuuttinen kenttämestarin erikoisen takia aivan toisen erän lopussa, jonka Harri Forsten käytti hyväkseen kolmannen erän alkuun. Tästä tuli KrP:n pelin ainoa pelillinen aallonpohja, jonka rutinoitunut SSV käyttikin säälimättä hyväkseen kääntäen pelin itselleen 5-4 johtoasemaksi jo ennen kolmannen erän puoliväliä. Maalin jälkeen KrP:n päävalmentaja Mika Myllyniemen ottama aikalisä ja aikalisällä tehdyt muutokset kuitenkin rauhoittivat KrP:n pelin ja toivat uskon tasoitukseen. Lopulta uurastus palkittiin reilu viisi minuuttia ennen loppua hattutempun tehneen Henri Johanssonin kantin upottua SSV maalin etunurkkaan. KrP sai vielä tämänkin jälkeen Janne Suoniemen toimesta pallon kertaalleen maaliin, mutta valitettavasti tuomarit eivät havainneet takaraudasta kentälle takaisin ponnahtanutta laukausta. Lisäksi aivan varsinaisen peliajan lopulla ja jatkoajalla tarjottiin muutama huippupaikka voittomaaliin. Toki SSV:lläkin oli paikkansa, muunmuassa Mikael Järven tolppakuti.
Kaikkiaan pelistä ei huonoja suorittajia KrP:n puolelta löydykään, mutta muutama pelaaja ansaitsee erityismaininnan isoimpien teholukemien ulkopuolelta. Maalivahti Pasi Järvinen on löytänyt itseluottamuksensa vaikean syksyn jälkeen ja oli maalissa itsevarmuus. Puolustajista etenkin Miika Nieminen ja Janne Salonen ottivat todella paljon kaksinkamppailuvoittoja ja mustelmia sekä avasivat peliäkin SSV:n prässiä vastaan ansiokkaasti. Hyökkääjistä taas Petri Widgren oli saanut todella paljon lisää energiaa hyvien reeniviikkojen ansiosta ja tuntui saaneen jostain silkinpehmeät kädetkin..
KrP:n pelit jatkuvat jo tänään maanantaina liigassa sijalla seitsemän majailevaa Happeeta vastaan kello 18.30 Raholassa. Eilisestä peli-ilmeestä ja tuloksesta ei enää tänään saa mitään apuja, mutta mikäli taisteluasenne ja uhrautuvaisuus pysyy eilisen kaltaisena on KrP:llä täydet mahdollisuudet kaataa Happee.