13.01.2013
D-00 Poikien eliittisarja jatkui sunnuntaina 13.1. Forssan Kuitu-Areenan komealla kentällä. Peleihin lähdettiin hyvällä latauksella edellisen viikonlopun HFC-turnauksen voitto mielessä. Joukkue ja kannatusjoukot olivatkin loistoiskussa ensimmäisessä pelissä, jossa Nokian pojat vei ja turkulaiset vikisi: FBC Turku kaatui 14-2 ja peli vihellettiin maalieron takia poikki puoli minuuttia ennen täyttä aikaa. Voitosta teki vieläkin makeamman se, että FBC:tä ei ole onnistuttu voittamaan tähän mennessä kertaakaan. Vaan nyt natsasi! Toista peliä SB Naantali Trombeja vastaan jouduttiin odottelemaan tunti tavallista pidempään, ja niin vain kävi, että tässä ottelussa joukkueen yhteensä yhdeksän pelin (mukaan lukien FBC:n kuusi ottelua) mittainen voittoputki katkesi ja vastustaja vei voiton lukemin 3-9. Eliittisarjan tasaisuudesta ja yllätyksellisyydestä kertoo kuitenkin se, että päivän otteluiden jälkeen Nokian KrP D-00 Pojat löytyvät eliittisarjan sarjataulukon sijalta kaksi. Ykkössijalla on Naantali, kaksi pistettä edellä, ja seuraavilla kolmella joukkueella on kaikilla 10 pistettä. Vielä kaksi seuraavaakin on pisteen päässä. Sarjan kevätkaudesta on siis luvassa tiukka ja jännittävä. Seuraavat pelit taistellaan Raholan kotiluolassa, jossa KrP isännöi turnausta. Tavataan siis Raholassa ja kannustetaan Joukkue voittoon!
Peliraportit joukkueen sivuilla myöhemmin.