04.01.2023

Nokian KrP:n miesten edustusjoukkue aloittaa uuden vuoden 2023 kohtaamalla miesten F-liigan kärkipaikkaa hallussaan pitävän TPS:n. Näätälauma puolestaan hyökkää loppiaisen koitokseen sarjataulukon toiselta sijalta.

Viimekauden kohtaamiset menivät joukkueille 1-1 lukemin, kun Näädät voittivat kotonaan lukemin 4-3 jatkoajalla, ja TPS puolestaan Kupittaalla 6-3. Viimevuosina joukkueiden kohtaamiset ovat ollet erittäin tasaisia, ja voittoja on otettu melkolailla vuoron perään, ja loppulukemat eivät ole missään ottelussa repsahtaneet, sillä viimeksi toinen joukkueista on tehnyt yli 7 maalia joulukuussa 2019 keskinäisessä kohtaamisessa. Liigataipaleillaan joukkueet ovat kulkeneet siinä mielessä käsikkäin, että joukkueet ovat samankaltaisella nousevalla kaarella nousseet kellarikerroksesta terävimpään kärkeen, ja nykyisin molemmista joukkueista puhuttaessa voidaan puhua mestarikandidaateista.

Palloseuran kausi tähän saakka on ollut erinomainen, ja ainoastaan kolme kauneusvirhettä löytyy tällä hetkellä turkulaisten plakkarista, ehkä yllättävimpänä tappio Lasb:lle. Muut tappiot ovat tulleet Happeelle, ja SPV:lle. Lisäksi TPS on päästänyt vähiten maaleja tällä kaudella joukkueista (66 päästettyä juttua kirjoittaessa). Joukkue onkin jo pitkään tunnettu loistavasta ja tiiviistä puolustuspelistään, ja erityisesti tällä kaudella myös hyökkäystehoja on hunajapurkista saatu kaivettua esille entistä tehokkaammin. Maalipörssin kahta ensimmäistä sijaa miehittävätkin Miko Kailiala 32 maalillaan, sekä Mikko Hautaniemi 27 maalillaan, jotka myös ovat joukkueensa tehokkaimmat pelaajat. Divarin Kooveesta siirtynyt Peteris Trekse säestää tätä kaksikkoa tehoin 8+19, ja pelaa mainiota debyyttikautta liigassa. Puolustajista eritoten on iskenyt silmään maajoukkueenkin ovia kolkutteleva Jere Niemelä, ja puolustajalla onkin jo kasattuna 10+13 tässä vaiheessa kautta. Sen lisäksi, että kenttäpelaajisto on turkulaisilla kovaa tasoa, ei sovi unohtaa veräjänvartija Oskari Fäldeniä, josta on viimekausina kuoriutunut yksi liigan kärkivahdeista, ja tällä kaudella Fälden onkin ollut kenties liigan paras vahti.

Näätälauman syyskausi oli nousujohteinen, ja joulutauolle joukkue lähti runkosarjan toiselta sijalta kaksi pistettä TPS:n takana, taskussaan neljän ottelun voittoputki. Näätälauman tappiot tulivat niin ikään Happeeta ja SPV:tä vastaan, sekä kahdesti Indiansia vastaan. TPS:n tapaan hallitseva mestari Classic kaatui kahteen kertaan, niin kotona kuin vieraissa. Lisäksi Näädät selvittivät itsensä SuomenCupin finaaliviikonloppuun Hämeenlinnaan, jossa se kohtaa välierissä Classicin. Toisessa välierässä kohtaavat divarin M-Team, sekä OLS. Pisteiden valossa tutut herrat ovat heiluttaneet tahtipuikkoa, kun Mikko Laakso on iskenyt 19 ottelussa 19+17 tehopisteet, Joona Rantala 17+18 pisteet, sekä Henri Johansson 16+13. Kahdenkymmenen pisteen kerhoon itsensä ovat hilanneet myös viimeaikoina väkevässä iskussa ollut Joonatan Kovanen, sekä Nico Jonaeson ja Juuso Ahola. Syyskauden loppupuolella myös puolustajilta alettiin löytämään hiljalleen kaivattuja tehopisteitä. Myös väkevästi esiintynyt, ja tasaiseen tahtiin maaleja mättänyt KrP:n kolmoskenttä ansaitsee lisämaininnan. Maalivahdit Kaapo Kettunen ja Miki Saarinen ovat esiintyneet tasaisen varmasti illasta toiseen, ja mahdollistaneet myös omalla panoksellaan joukkueensa voittomahdollisuudet.

Loppiaisen ottelusta voidaan odottaa todella kiihkeää ja tasaista kamppailua, sillä joukkueiden välillä ollaan nähty jo pitkään pienien maalierojen tiukkoja otteluita. Lisäksi tuntuu, että kyseisten joukkueiden välillä kaukaloon astuessa on aina tietynlaista lisälatausta, jota tuskin perjantainakaan tulee puuttumaan. Näätälaumaan tälle kaudelle siirtynyt, nuori hyökkääjälupaus Juuso Ahola makustelee tulevaa ottelua seuraavasti, ” Hyvillä mielin perjantain otteluun. Mikäs sen parempaa, kuin heti vuoden alkuun kärkipeli. Joukkueen tekeminen ollut nousujohteista koko kauden tähän saakka, ja viimeaikoina ollaan jo mielestäni pelattu hyvin. Henkilökohtaisella tasolla oma peli ollut tasaista suorittamista, mutta vielä parempaan pitää pystyä. Perjantain matsissa kun tehdään paljon töitä, ja hyödynnetään maalipaikat, niin voitto on meidän. Käännöissä erityisesti kun ollaan hereillä, niin verkko heiluu!”.

Ottelu alkaa Raholan liikuntakeskuksessa klo 17.00., ja on myös Ruutu+ studio ottelu. Liput otteluun myy Tiketti.fi, nähdään hallilla!