10.01.2023

Näätien seuraava miesten F-liigaottelu pelataan keskiviikkona 11.1.2023 klo 18.30 alkaen Raholan liikuntakeskuksessa, kun joukkue saa vieraita Pohjanmaalta Nurmon Jymyn muodossa. Lyhyehkön liigataipaleensa aikana Nurmolaiset ovat kertaalleen vieneet yhden pisteen Näädiltä venyttämällä ottelun jatkoajalle saakka, mutta muutoin Näädät ovat olleet suht selkeästi kuskin paikalla. Tämän kauden aiempi kohtaaminen Nurmossa päättyi KrP:n vierasvoittoon 4-6 lukemin.

Keskiviikon vierasjoukkue löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta 10:ltä sijalta, joskin kaulaa viimeiseen playoff-paikkaan on ainoastaan yhden pisteen verran. Viimeisestä viidestä ottelustaan Jymy on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden, kun se kaatoi FBC Turun jatkoajalla vieraissa lukemin 5-6. Jymy on kuitenkin tälläkin kaudella kiusannut isompiaan kaatamalla Classicin kotonaan jatkoajalla, Indiansin vieraissa, sekä niistämällä pisteen venyttämällä ottelun jatkoajalle saakka Happeeta vastaan. Päävastustajistaan se on pääsääntöisesti selvinnyt hyvin ottamalla voittoja ja pisteitä niin Lasb:lta, OLS:lta, ErVi:ltä kuin FBC:ltä, ja usea ottelu ennakkoon vahvempia joukkueita on päättynyt maalin tai kahden erolla. Nurmolaiset ovatkin lanseeranneet muutaman liigakautensa aikana termin ”junttihurmos” ja sen osuessa kohdilleen, ovat sinipaidat vaikea ja yllätysvalmis vastus ketä tahansa joukkuetta vastaan F-liigassa. Tahtipuikkoa Jymyn riveissä pisteiden valossa on heiluttanut kokenut, Seinäjoella paikallisvastustaja SPV:n riveistä siirtynyt Jari Hankkio, joka on tälle kaudelle iskenyt paunoja tauluun 18 ottelussa jo 16+15=31. Hänen kintereillään kirmaavat Riku Hakanen, joka on paukuttanut 17 otteluun tehot 17+10, sekä Elmeri Haveri, joka on jatkanut viimekauden vahvaa maalintekoaan iskemällä tehot 18+6 taululle. Maalia Jymyllä vartioi äärimmäisen mielenkiintoinen nuori lupaus, divarin LNM:stä saapunut Aki Karjalainen, joka ei ole liigan isokokoisimpia maalivahteja lähelläkään, mutta teknisesti ja pelitaidoiltaan äärimmäisen kova pelimies, josta on tällä kaudella saatu useampiakin otteita.

Näädät taipuivat viimeisimmässä ottelussaan TPS:lle kotona viime perjantaina rangaistuslaukauksilla maalein 2-3. Itse peliesitys oli kuitenkin suhteellisen hyvä joukkueelta, mitä toki F-liigan kärkiottelussa tuleekin olla. Tällä hetkellä Näädät majailevat edelleen sarjataulukossa toisella sijalla 20 ottelun jälkeen, keräten 42. pistettä, kuten myös Happee, joka on maalierolla kolmantena. Huomionarvoista on myös se, että sarjan kärkinelikko on kahdeksan pisteen sisällä, ja sijoilla 2-6 olevat joukkueet mahtuvat kuuden pisteen sisään. KrP:n pistekärki on edelleen pysynyt muuttumattomana, kun Mikko Laakso leipoi TPS ottelussa kaksi syöttöpistettä, ja hätyyttelee 40 tehopisteen rajaa (19+19). Joona Rantalalla pisteitä kasassa on 17+18=35, ja TPS-ottelusta sivussa olleella Henri Johanssonilla 16+13=29. Puolustajista etenkin Morics Krumins on viimeaikoina ollut väkevässä vireessä, ja FBC Turkua vastaan tehdyn avausmaalin jälkeen herra onkin kerännyt viisi maalia lisää, tehopisteiden näyttäessä 6+8=14, ja jo tässä vaiheessa mies on ollut tehokkaampi kuin neljällä edeltävällä kaudellaan, ja tahdin pysyessä samana, hätyyttelee Krumins ainakin toiseksi parasta saldoaan runkosarjassa (23 pistettä, 2016-2017). Parhaimmalla kaudellaan ”Mauri” takoi 32 pistettä 25 ottelussa.

Keskiviikkona Näädät ovat jälleen suuri ennakkosuosikki ottelun voittajaksi, mutta Nurmolaiset tulevat varmasti hyvällä asenteella laittamaan hanttiin Raholaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu kun Näätärock ja Junttihurmos laitetaan samaan askiin taistelemaan liigapisteistä. Kuluvalla kaudella murtautumisen Näätien kokoonpanoon tehnyt puolustaja Topias Simonen ruotii tulevaa ottelua seuraavasti, ”Huomisesta pelistä tulee varmasti viihdyttävä. Jymyllä on paljon taitavia nuoria pelaajia, joita vastaan täytyy olla varuillaan, etenkin heidän vastahyökkäyksiensä kurissa pitämiseksi minimissä. Siinä kun onnistumme, varmasti peli on meidän. TPS-ottelun tappio tuo myös varmasti lisää nälkää huomiseen kamppailuun. Oman joukkueen pelissä maalintekoon täytyy löytää niinsanottua tiikerin silmää. Tällä kaudella vastuuta on ollut mukava saada ja päästä pelaamaan enemmän, mutta omassa pelissä vielä tehokkuutta on lisättävä paljon”.

Otteluun liput myy Tiketti.fi, ja ottelu on seurattavissa Ruutu+ palvelun välityksellä. Tervetuloa Raholaan seuraamaan huippuvauhdikasta ottelua!