20.01.2023

Nokian KrP:n miesten edustusjoukkueen TehoSport SuomenCup-taival päättyy tulevana viikonloppuna Hämeenlinnan finaalitapahtumassa. Lauantain välierässä vastaan asettuu mikäs muukaan kuin paikallisvastus Classic. Toisessa välierässä OLS kohtaa divarin M-teamin. Välieräottelu alkaa klo 11.45 KrP:n ja Classicin osalta.

Näätälauma on ottanut tukevan otteen Pirkanmaan herruudesta tällä kaudella kaatamalla hallitsevan mestarin niin vieraissa, kuin kotonaankin. Classic on kärsinyt läpi kauden repaleisen kokoonpanon tuomista haasteista, ja ykköspyssyt Tamperelaisten riveistä ovat olleet vuorotellen enemmän tai vähemmän pois rivistöstä. Myös Classicin maalivahtipeli on herättänyt ajoittaisia kysymysmerkkejä kauden edetessä, vaikka tosiasia onkin että Lassi Toriseva on eittämättä F-liigan parhaimpia maalivahteja omalla tasollaan pelatessa. Runkosarjassa Classic majailee tällä hetkellä sijalla 3. pisteen Näätiä edellä.

Classic on alkukauden aikana pystynyt niin sanottuun perussuorittamiseen, mutta kärkijoukkueita vastaan on uinahduksia tullut aiempaa enemmän. Näätien lisäksi TPS on kaatanut Classicin kahdesti, ja Oilerskin kertaalleen. Alemman kastin joukkueista Jymy yllätti Tamperelaiset alkukaudesta. Ehjän kokoonpanon ja harjoitusjakson alle saadessaa, voidaan Classicia kuitenkin edelleenkin pitää yhtenä suurimmista suosikeista. Näätien terveystilanne puolestaan on koko kauden pysynyt suht samana, sillä sairaustupa ei ole täyttynyt tai tyhjentynyt vielä tähän mennessä juurikaan. Näätälauman aseena onkin varmasti tiiviimmin samana pysynyt kokoonpano koko kauden ajan, ja eheämpi yhteisharjoittelu. Cup-välierästä saadaankin takuuvarmasti jälleen muutaman maalin erolla suuntaan tai toiseen päättyvä huipputasainen ja väkevä vääntö, johon joukkueiden latautuminen on varmasti 200% derbyhengen mukaisesti.

Ratkaisun aseet ovatkin varmasti siinä, kumpi joukkue pystyy pallolla hallitsemaan enemmän, sekä kestämään toisen joukkueen rummutuksen omassa päässään paremmin. Classicia vastaan Näätien oma pää on toiminut mainiosti, Kaapo Kettusen ollessa maalilla eleetön ja rauhallinen. Erikoistilanteissa KrP myös on tällä kaudella ylivoimalla ollut F-liigan kovin joukkue (51,6%) , Classicin ylivoiman ollessa vasta 9. parasta (37%). Alivoimalla Näädät ovat kestäneet puolestaan 63,9% varmuudella, joka on ollut 5. parasta, kun taas Classic 76,5% varmuudella, joka on tilastollisesti liigan parasta. Mielenkiintoista siis nähdä F-liigan paras yli- ja alivoima vastakkain. Classicilla kuitenkin voittamisen kulttuuri ja ruutiini, etenkin kokeneempien kettujen löytyessä kokoonpanosta on puolestaan etuna, ja mestarit ovatkin varmasti pienen paineen alla parhaimmillaan.

Näätälauman päävalmentaja Janne Kainulainen odottelee välieräkohtaamista vesi kielellä, ”Hyvillä mielin kohti viikonloppua ja yhtä kauden päätavoitteista. Ollaan kasvettu joukkueena kauden mittaan ja henki porukassa on tapissa. Pari kertaa pystytty kaatamaan hallitseva mestari tällä kaudella, mutta lauantaina pitää pystyä vielä parempaan, jotta jotta finaali kutsuu. Meillä on laajempi materiaali kuin vastustajilla, joten aiotaan iskeä koko Näätälaumalla viikonlopun vastustajat kumoon!”.

Liput tapahtumaan myy Tiketti.fi, ja ottelut ovat seurattavissa YLE:n kanavilla, sekä YLE-areenassa.