19.02.2012
Erittäin tasaiseksi osoittautunut SSBL:n B-ikäluokan ylempi jatkosarja jatkui Vaajakoskella 18.2. Viimeisen sarjapeliviikonlopun lähtötilanteessa kuudesta joukkueesta vielä viidellä (mukaan lukien Nokian KrP) oli mahdollisuus raivata tiensä ylialueellisiin playoff-karsintoihin ja tavoitella SM-menestystä. Tasaisuudesta kertokoon myös sen, että kun nämä kuusi ratkaisupeliä oli pelattu, niin pelien yhteiseksi maalieroksi muodostui lopulta pienempi saldo, kuin oli otteluiden lukumäärä.
Koovee – Nokian KrP 2-2 (0-0, 2-0, 0-2)
Ensimmäiseen peliinsä KrP sai vastaansa Kooveen ryhmän, joka omassa aamutrillerissä oli maalilla kukistanut Happeen. Nyt oli siis liikkeellä aivan toinen Koovee, kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.
Ensimmäinen erä oli laadukas, vauhdikas, mutta KrP:n osalta pelin merkitys näkyi otteissa ja mailaa puristettiin. Tiedossa oli, että vain voitto riittäisi. Koovee vaikuttikin pallollisena aavistuksen varmemmalta ja ajoittain jopa juoksutti KrP:n korkeaa karvausta. Lisäksi KrP tarvitsi erään muutaman Pietari Huhtisen näyttävän pelastuksen. Avauserän tulos oli maaliton 0-0.
Toinen erä oli jo vapautuneempaa pelaamista. Ensimmäiselle minuutille sattui kuitenkin valitettava pomppupallo, joka neiti fortunan vahvalla avustuksella löysi tiensä Pietarin selän taakse. Tämän jälkeen KrP sai luotua 3-4 hyvää maalipaikkaa, mutta viimeistely ei onnistunut. Lajille tyypillisesti kesken KrP painostuksen Koovee sai vastahyökkäyksen ja erä tamperelaisille 2-0.
Kolmas erä oli KrP:n. Se halusi voittaa. Maaleja syntyikin sekä näyttävän yksilösuorituksen että koko kentällisen syöttökuvion myötä, mutta valitettavasti vain kaksi. Näin tolppalaukauksista ja läheltä piti- tilanteista huolimatta ottelu päättyi tasatulokseen ja KrP menetti mahdollisuutensa jatkoon. Koovee oli kuitannut pahimmassa mahdollisessa paikassa aiemman rökäletappionsa.
Kova taistelu hyvässä hengessä käytiin myös penkkien takana, kun Nokian KrP:n valmentajakaksikko Timo Vehmaro-Pasi Rissanen ottivat mittaa Kooveen valmentaja Ilja Pantzarista. Molemmat tahot onnistuivat ottamaan järkevällä peluutuksella joukkueistaan optimitehot irti ja tulos lienee kenttätapahtumiin nähden oikeudenmukainen. Sinivalkoisten lasien läpi kuitenkin näytti siltä, että KrP olisi tarvinnut pelikelloon enää vain tovin kääntääkseen ottelun lopullisesti itselleen.
Maalit ja syötöt:
Juuso Kuusinen 1+0
Markus Mattila 1+0
Topi Ruokostenpohja 0+1
Jäähyt: Koovee 1 x 2 min
Ilves – Nokian KrP 6-5 (1-3, 3-2, 2-0)
Toinen peli oli siis KrP:lle jatkon kannalta merkityksetön, mutta Tampereen Ilvekselle ratkaiseva. Paineet olivatkin tupsukorvien harteilla ja se näkyi ottelun ensimmäisessä erässä. Vaikka Ilves sai avausmaalin 44 sekunnin pelin jälkeen tuomarin viheltäessä palautuksesta vapaalyönnin KrP:n maalin edustalle, niin pelitilanteita hallitsi KrP ja myös viimeisteli erään kolme näyttävää maalia.
Toiseen erään Ilves sai juonesta kiinni ja vastaavasti erän alun tuloksettoman ylivoimapallottelun jälkeen KrP menetti otettaan. Erään tehtiin maaleja ja istuttiin kaksiminuuttisia viisi kappaletta. Kolmanteen erään lähdettiin edelleen KrP: n johtoasemassa 5-4.
Kolmas erä oli jälleen tasainen, osin sekava ja tunnetilaltaan kova. Jäähypenkki oli jatkuvasti miehitettynä. Erän neljännen minuutin kohdalla KrP:lle sattui pari pitkää vaihtoa ja merkkausvirhettä, joista Ilves iski tarvittavat kaksi maalia ja jatkaa playoff-karsintaan.
Maalit ja syötöt:
Joonas Viberg 0+3
Topi Ruokostenpohja 2+0
Markus Mattila 2+0
Juuso Kuusinen 0+2
Samuli Nihti 1+0
Jäähyt: Ilves 6 x 2 min ja Nokian KrP 5 x 2 min
SSBL:n ylempi jatkosarja oli tasoltaan laadukas ja joukkueet tasavahvoja. Tilastollisesti ja keskimäärin sarjan voittanut FBC Dux teki vain 1,6 ja sarjajumbo Koovee päästi vain 1,6 maalia ottelua kohti enemmän kuin vastustajansa. Muiden joukkueiden osalta suhdeluku oli vieläkin pienempi. Ylialueellisen playoff-karsintaan matkaavat FBC Dux, Steelers ja Ilves. Nämä joukkueet voittivat yhteensä kolmestakymmenestä pelistään kahdeksantoista.
Sen sijaan sarja tarjosi pelejä vähän ja oli lyhyt. Terveiset meneväkin tältä osin liitolle; jos kehityksen kannalta ratkaisevassa ikävaiheessa olevien lahjakkaiden junioripelaajien sarjakausi päättyy tynkäsarjan jälkeen helmikuussa, on jotain pielessä.
Nokian KrP jatkaa kauttaan kotimaisilla ja mahdollisesti kansainvälisillä turnauksilla sekä harjoituspeleillä. Joukkue pelasi viimeisen sarjaturnauksensa nuoremman -95 ikäluokan pelaajilla, jotka muodostavat ensi kauden B- kilpajoukkueen rungon. Vaikka SSBL ei kykenisi muuttamaan sarjasysteemiään, niin tuleva sarjakausi ei KrP:n osalta pääty helmikuussa!