07.10.2013

Seurajoukkueiden mestareiden Cup on ohitse ja kotoista salibandyliigaa on jälleen tarjolla Raholassa.

Perjantaina klo 18.00 vieraaksi Raholaan saapuu Loviisan Tor, joka on ollut KrP:lle todella hankala vastustaja. Viimeisestä kuudesta ottelusta pisteet ovat jääneet peräti viidesti Loviisalle. Muutaman kerran on Loviisa pyörittänyt KrP:tä oikein kunnolla, todella isoin numeroin. Nyt Loviisan kausi ei ole lähtenyt käyntiin toivomallaan tavalla, sillä kolmesta pelatusta ottelusta on tullut kolme tappiota varsin isoin maalieroin (11–42). KrP:llä ei myöskään lähtenyt kausi käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla, kolmesta ensimmäisestä pelistä voitettujen pelien saldo oli sama kuin Loviisalla. Tähän vaikuttivat varmasti osaltaan lukuisat loukkaantumiset, joista kotijoukkue on kärsinyt.

Edelliseen peliin paikallisvastustaja KooVee:ta vastaan saatiin muutama avainpelaaja takaisin, mikä näkyi positiivisesti KrP:n otteissa. Kauden ensimmäinen voitto tuli lukemin 9-4. Pelaaminen tasakentällisin näytti todella hyvältä ja kaikki kolme ketjua voittivat oman pelinsä 3-0. Perjantaina pisteitä tarvitsee varmasti molemmat joukkueet, jonka vuoksi tullaan näkemään kiihkeä taistelu. Loviisalla on ollut yleensä se kuudes pelaaja katsomossa, sillä Loviisan mahtavat fanit ovat kiertäneet joukkueen mukana myös vieraspeleissä heitä kannustamassa.

Raholassa kannattaa seurata Salmisia! Peik Salminen on selkeä Loviisan johtohahmo, jolla on kokemusta myös maajoukkueympyröistä. KrP:n tämän hetken tehokkain pelaaja on Lasse Salminen, joka pyynnöstä palasi liigakentille paikkaamaan joukkueen loukkaantumisia. Jo orastaneet eläkepäivät eivät ole näkyneet vanhan liigajyrän otteissa ja siitä osoituksena selkää koristaa Tupla-lakana.