07.10.2022

Sunnuntaina 9.10 KrP:n F-liigataival saa jatkoa kotiottelulla, kun vieraaksi asettuu sarjataulukon viimeisenä majaileva Oulun luistinseura. Viime kaudella Oululaiset korjaisvat nimiinsä molemmat kohtaamiset, ja OLS:ia ei ole syytä aliarvioida sunnuntainkaan ottelussa, sillä Oululaisilla on ollut tapana kiusata ”itseään isompia” joukkueita säännöllisesti.

OLS:n alkukausi ei ole lähtenyt häävisti liikkeelle hyvistä aihioista huolimatta, kun Oululaiset ovat saaneet tilillensä ainoastaan yhden jatkoaikavoiton, ja yhden jatkoaikatappion kauden ensimmäisestä viidestä ottelusta. Classicia vastaan OLS oli pitkään johdossakin, kunnes mestareiden rutiinitaso ja loppukiri oli Oululaisille liikaa. Muista otteluista OLS on kärsinyt tappiot Jymylle 10-2, Oilersille 5-8 ja SPV:lle 4-5. Kauden ainoan voittonsa Oululaiset ovat onnistuneet raapimaan sarjanousija FBC Turulta kotonaan lukemin 7-6. Ennen sunnuntain koitosta OLS pelaa vielä ottelun vieraissa Indiansia vastaan. Alkaneella kaudella keltapaitojen ykköshevoset ovat olleet tuttu pistetykki Joni-Arttu Sieppi tehoin 4+3, sekä nuori Luukas Hyvärinen 3+4 tehoin. Kyseisten herrojen lisäksi Jesper Hakola, joka siirtyi kesällä Ouluun on esiintynyt virkeästi tehoin 3+2. Hänen lisäkseen kesällä Ouluun siirtyi myös Veeti Koivisto Welhoista. Toiseen suuntaan puolestaan siirtyivät Joona Alatorvinen, joka lähti ErViin, Juho Sorri siirtyen Sveitsin Kloteniin, sekä Tommi Wiander joka vaihtoi paitansa hirvinuttuun. Ehdottomasti tärkein OLS:n yksittäinen pelaaja on liigatasollakin korkealle arvostettu maalivahti Roni Tuononen.

Näätien kausi on tähän saakka ollut nousujohteinen esitysten parantuessa koko ajan kauden edetessä. Viimeisimpänä Näädät kairasivat pisteet Lempäälästä Classicin vieraana lukemin 4-5. Alkukaudella palstoillakin esiin nostettu Näätien ”maalivahtikriisi” on myös selätetty, kun Miki Saarisella on taskussaan Indians tappion jälkeen niin Happeen, Oilersin kuin Ervinkin päänahat, ja nuori herra on esiintynyt väkevästi maalin suulla. Lisäksi Kaapo Kettunen on myös muutaman vuoden pelitauon jälkeen päässyt tuntumaan, ja keskiviikon ottelussa Classicia vastaan Kettunen olikin ehdottomia voiton takuumiehiä. Tutut herrat Henri Johansson, Mikko Laakso sekä Nico Jonaeson ovat nousseet esiin hyökkäyksen tehomiehinä. Johansson johtaa maali- ja pistepörssiä tehoin 9+3, Mikko Laakso majailee maalipörssin kolmantena, ja pistepörssin neljäntenä tehoin 7+4, ja Nico Jonaeson syöttöpörssin kärjessä, ja pistepörssin seitsemäntenä tehoin 3+8.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, tulee sunnuntain ottelusta maalin tai kahden ottelu jompaan kumpaan suuntaan. Joukkueiden keskeisissä otteluissa usein on nähty maalin voittoja, tai ratkaisua on haettu jatkoajalla saakka. Lisäksi joukkueiden pelitavat ovat suht samanlaiset, sillä molemmat joukkueet perustavat pelinsä pallolliseen peliin, ja ovat tehokkaita myös kääntämään. KrP lähtenee kuitenkin otteluun ennakkosuosikkina pelaajamateriaalin laajuuden sekä ennakkoon kovemman rutiinitason turvin. Paljon OLS:n peli on myös kiinni maalivahtipelistä, joka lähtökohtaisesti on mainiolla tasolla Oulussa, sillä Roni Tuononen kuuluu liigan kovimpiin maalivahteihin, niin tilastojenkin valossa vaikka kauden aikana hän usein häntä kohden tulleiden laukausten määrä onkin melkoisen korkea. Tällä kaudella kuitenkin tähän mennessä Oululaisten maaliin on isketty 6,95 osumaa ottelua kohden. KrP puolestaan varmasti tulee kentälle sunnuntaina itseluottamusta uhkuen viiden ottelun voittoputkessa, joten helppo iltapuhde ei OLS:lle tule olemaan, mikäli he mielivät pistepottiaan Näätien kustannuksella kartuttamaan.

Kesällä Sveitsistä Näätiin siirtynyt Kim Hyrkkönen odottaa sunnuntailta tiukkaa kamppailua, ”OLS oli viimekaudella Näädille vaikea vastus runkosarjassa, joten uskon että meillä on varmasti nälkää parantaa viimekauden saldosta. Paikallispelivoitto teki erittäin hyvää joukkueelle, ja voittoputki sai jatkoa. Tälle lähdetään ehdottomasti tavoittelemaan jatkoa sunnuntaina Raholassa. Tahmean kauden aloituksen jälkeen ilmapiiri ja yleisilme joukkueessa on parantunut huomattavasti, ja mielestäni olemme hyvällä polulla pitkää kautta ajatellen. Ehkäpä myös joukkueen onisttumisien myötä alkaa itselläkin osumaan punaisten putkien väliin vähän tiuhempaan tahtiin”, värittelee Hyrkkönen.

Seuraa heitä:

Kim Hyrkkönen, Nokian KrP: vuonna 00-syntynyt Kooveen kasvatti siirtyi ensimmäisen liigakautensa jälkeen Sveitsiin Chur Unihockeyn riviin, jossa hän kuului Sveitsin NLA:n ehdottomiin kärkisenttereihin. Kesällä tie kuitenkin toi kotimaisemiin, ja tällä kertaa Näätien riveihin. Hyrkkönen on vakiinnuttanut heti kauden alusta pelipaikkansa kolmoskentän keskellä, jossa operoidessa on kuuteen otteluun syntynyt tehot 1+2. Hyrkkönen on pelaajana valmentajan ihannepelaaja kovan työmaarilin ja monipuolisuutensa johdosta. Hänet voi istuttaa käytännössä mihin vain rooliin 1-3 ketjuissa, ja erikoistilanteissa. Erinomaisen fysiikkansa johdosta Hyrkkönen on erinomainen kaksinkamppailija, ja hän omaa myös mainion henkilökohtaisen taitotason, joten hänellä on myös erinomaista pistepotentiaalia tehdä alkukautta tiuhempaankin tahtiin pisteitä. Lisäksi vahvan työmoraalinsa vuoksi hän on tärkeä linkki Näätien kokoonpanossa tehden töitä erinomaisesit kahteen suuntaan.

Joni-Arttu Sieppi, OLS: Kaudella 14-15 OLS:ssa liigadebyyttinsä tehnyt Rovaniemellä asustava hyökkääjä on usealla kaudella kuulunut liigan kärkipään laitahyökkääjiin iskien liukuhihnalta pisteitä. 209 ottelussa runkosarjassa on syntynyt tehot 190+192=292. Kaudet 17-21 SPV:ssä viettäneelle hyökkääjälle tarttui lakeuksiltaan parhaimmillaan 41 maalin kausi, jolloin hän myös voitti uransa tähänasti ainoan mitallin, pronssisen. Sieppi ei välttämättä ole kentän kaikista nopein pelaaja, mutta maalipaikkojen haistamisessa hän on aivan ykköskorin pelaajia, ja tonteille päästessään Sieppi harvoin erehtyy laadukkaan laukauksensa myötä. Lisäksi 1v1 tilanteissa Sieppi on erinomaisen hyvä pelaaja, johon KrP saakin kiinnittää sunnuntaina erityishuomita.

Ottelu alkaa Raholassa sunnuntaina klo 16.00. Otteluliput myy tiketti.fi, nähdään hallilla!