28.10.2010

Kolmas tappio putkeen tuli Nokian KrP:lle keskiviikkoiltana Mosahallissa Tapanilassa, kun kotijoukkue ERÄ kaatoi nokialaiset maalein 8-5 (5-1, 1-3, 2-1).

ERÄ meni menojaan avauserässä tehtailemalla viisi maalia, vaikka KrP käväisi 1-1-tilanteessa Sami Nymanin maalilla. Kaikki kotijoukkueen viisi maalia merkittiin eri pelaajalle.

–Tuo ensimmäisen erän 5-1 oli kaikkea muuta mitä lähdettiin hakemaan. Muuten olimme hyvin pelissä mukana ja mielestäni tappiosta huolimatta kauden parasta pelaamista meiltä, toteaa päävalmentaja Mika Myllyniemi, jonka v-käyrä nousi todella korkealle pelin jälkeen.

Toisen erän alkuun Sami Nyman kavensi lukemiksi 2-5 ylivoimalla. Joukkueen hyvä draivi jatkui ja Matti Koskela kavensi lukemiksi jo 3-5. Kun vielä Miika Nieminen ottelun puolessa välissä toi KrP:n maalin päähän, oli ERÄn otettava aikalisä.

— Ylivoimapeli on todellinen kompastuskivi. Nytkin kuusi yv-peliä ja vain yksi maali. Ja kaveri teki yhden alivoimamaalin.

Pieni nukahdus ja kotijoukkueen Lauri Lehtonen pääsi alivoimalla iskemään lukemiksi 6-4. Näistä lukemista lähdettiin kolmanteen erään.

ERÄn Pasi Laitila vei joukkueensa 7-4-johtoon, mutta vajaa minuutti tuosta pääsi Tomi Sarajärvi laukomaan jälleen KrP:lle kavennuksen. Kolmannen erän puolessa välissä kotijoukkue siirtyi 8-5-johtoon.

KrP:lle tuli mahdollisuus tulla peliin mukaan pari minuuttia ennen loppua, kun Sami Nyman asettui laukomaan rangaistuslaukausta. Sami ei onnistunut ja näin ei nokialaisilla ollut enää voiton avaimia.

–Nyt tulee parin viikon tauko ja se tekee tälle ryhmälle hyvää. Eiköhän sen ajaksi keksitä jotain peliin liittyvää.

Nokian KrP:n seuraava ottelu on kahden viikon kuluttua Raholassa, kun Trackers saapuu vierailulle. Siihen mennessä täytyy löytyä ryhtiliikettä otteisiin tai pudotuspelipaikka alkaa karata jo tässä vaiheessa kautta.