26.10.2010

Neljän päivän aikana kolme ottelua, kaksi Liigassa ja cupin ottelu. Tuloksena Liigassa kaksi selvää tappiota ja cupissa vaivoin voitto. Maanantai-iltana Raholaan saapunut yleisö jännitti varmasti enemmän Sami Nymanin peliä kuin joukkueen esitystä. Olihan Samilla liipaisemalla 300:s liigamaali. Se syntyikin ottelun kolmannessa erässä ajassa 57.36 ja tilanne tuolloin 2-9. Eli maali oli laiha lohtu, sillä vierailulla ollut Happee korjasi kaksi sarjapistettä maalein 4-9 (0-2, 1-4, 3-3).
– Ei minulla mitään paineita tuosta maalista ollut. Joukkueena meillä oli pari erää aika tuskaista pelaamista. Tuska kasvoi koko ajan, mutta herääminen tapahtui liian myöhään. Mutta olihan se hyvä, että sain maalin, ettei tarvitse miettiä jatkossa sitä, toteaa Sami Nyman.
Sami pelasi alkukauden ykkösdivisioonassa Ilveksen paidassa ja totesi suurimman eron olevan vauhdissa. Ilveksessä oli taitavia pelaajia ja Nyman tykkäsi heidän kanssaan pelaamisesta.
– Me emme nyt saaneet paikoista maaleja aikaiseksi. Minulla ja Henkalla (Johansson) oli ylärimat toisessa erässä. Muuten pelaaminen tuntui koko ajan pelin vanhetessa paremmalta ja paremmalta.
Päävalmentaja Mika Myllyniemi kehui joukkueen kolmannen erän pelaamista, vaikka tappio tulikin. Perjantain ja maanantain peliä ei voinut verrata toisiinsa.
– Saatiin viimeiseen erään sellaista äijämäistä pelaamista. Tokassa erässä uinuttiin ja kaveri pääsi läheltä laukomaan maaleja. Maalit tulivat läheltä, joten puolustus ei ollut aivan hereillä. Ja Happeen maalivahti otti hyviä koppeja koko ajan.
Myllyniemen mukaan joukkue meni tilanteisiin liian hitaasti ja nopeisiin hyökkäyksiin ei lähdetty kuin pari kertaa. Ylilatautumista näkyi myös kentällä.
– Kun päästiin lähelle, kaveri iski nopeasti toiseen päähän. Tomi Sarajärven peli oli positiivista antia. Harmittaa, kun hänen uran eka liigamaali hylättiin. Tappiohan on aina pettymys, mutta ilme oli hyvä. Viisikkopelaamisessa on vielä paljon tekemistä.
Myllyniemi on nähnyt niin Nymanin ensimmäisen liigamaalin ja nyt 300:nnen maalin, entä 400:s? Katsotaan totesi lopuksi Myllyniemi.
Happeen ja kentän paras pelaaja oli tehot 3+1 tehnyt Juuso Heikkinen. Happeen maalissa Eero Kosonen oli myös loistava. Happeesta kahteen maaliin pääsivät Joonas Kaasalainen ja Johnny Kotro.
Nokian KrP:n maalareina olivat Veli-Matti Hynynen kahdesti, Sami Nyman ja Pavel Brus. KrP vaihtoi Eero Makkosen maalilta pois ajassa 24.14, kun Happee oli mennyt jo 1-4-johtoon. Pasi Järvinen tuli maalille torjuen ottelussa 15 laukausta.
Ihmeellisyyksiäkin ottelussa nähtiin, kun Happee teki alivoimalla maaliin pallon tullessa takaisin nopeasti takaraudasta. Tilanne jatkui ja pallo jälleen verkkoon. Mutta tuomarit hylkäsivät maalin ja antoivat rangaistuslaukauksen. Ensimmäistä maalia eivät kuulemma huomanneet. Tuomitun rangaistuslaukauksen veti verkon perille Juuso Heikkinen.
Keskiviikkona ennen maaottelutaukoa Nokian KrP pelaa vielä yhden ottelun, kun se kohtaa illalla Tapanilan Erän vieraissa.