10.11.2010

Kolme edellistä liigapeliään hävinnyt Nokian KrP lähtee perjantain Trackers ottelussa hakemaan uutta suuntaa hieman takkuilevasti kulkeneen alkusyksyn jälkeen. Ennen taukoa Tapanilassa pelattu Erä-Nokian KrP oli jo KrP:ltä varsin hyvää peliä, etenkin kaksi jälkimmäistä erää.

–Maaottelutauon aikana eka viikko oikeastaan juostiin ja katseltiin videoita. Nyt on keskitytty kaksinkamppailupelaamiseen, haettu uusia ketjukoostumuksia ja kehitetty pelaamista siihen suuntaan mitä halutaan, päävalmentaja Mika Myllyniemi kertoo.

KrP on päässyt harjoittelemaan tauon aikana lähes koko rosterilla loukkantuneiden Jarkko Lakasen ja Markus Vuorisen palattua rivistöön. Myös Visa Rikala alkaa tehdä pikkuhiljaa paluuta lajiharjoitteluun polvioperaationsa jälkeen. Muita positiivisia uutisia tauolla oli myös Henri Johanssonin mainiot otteet maajoukkueturnauksessa Espoossa, turnauksen pistepörssin voitto 5+2 tehoin antaa päävalmentaja Petteri Nykylle varmasti pohdinnan aihetta kotikisajoukkueen valintoja silmällä pitäen.

Perjantain vastustaja Trackers menetti kesällä tukun kovia pelimiehiä Classiciin ja SSV:hen, mutta on silti raapinut jo lähtöasetelmiin mukavat 6 pistettä alkukaudelta. Esimerkiksi Risto Parikka pelaa elämänsä kautta, tehtyään 8 otteluun jo peräti 18 pistettä.

Seuraa heitä:

Nokian KrP: Veli-Matti Hynynen

Siirto kakkosketjuun on tuonut aivan uutta virtaa Vaajakosken kovimman kudin omistavalle Hynyselle. Alkuviikon reeneissä maaliverkot ovat taipuneet jopa pelottavan useasti.

Trackers: Timo Johansson

Nuoren väkkärän läpimurtoa on odotettu jo muutama vuosi, nyt sellainen on selvästi menossa. 10 maalia alkukaudella, lisää on varmasti tulossa..

Nokian KrP – Trackers 12.11.2010 kello 18.30 Rahola Areena