14.11.2010

Kolme peräkkäistä tappiota ennen parin viikon taukoa laittoi päävalmentaja Mika Myllyniemen avaamaan pahat umpisolmut.

Perjantai-iltana avauserän alkua lukuunottamatta solmut pikku hiljaa aukenivat ja joukkue otti ns. neljän pisteen ottelusta voiton Trackersista maalein 9-4 (3-1, 4-1, 2-2).

–Nämä keskikastin ottelut ovat neljän pisteen kamppailuja, sillä voitolla tulee parannusta ja tappiolla vajotaan alemmaksi. Nyt meillä oli kaksi maaleja tekevää kentällistä, toteaa päävalmentaja Mika Myllyniemi.

Myllyniemen mukaan avauserässä näkyi pientä jännitystä, mutta myöhemmin kokeneet pelaajat tulivat esille.

–Tällä kaudella esimerkiksi ykköskenttä on ottanut omista maaleista huolimatta takkiinsa, mutta nyt se voitti oman osuutensa 6-3. Markus Vuorinen ja Jarkko Lakanen palasivat näyttävästi loukkaantumisten jälkeen peliin.

Joukkueen puolustuksesta puuttuivat loukkaantumisten takia muunmuassa Niko Nordlund ja Pavel Brus.

–1-1-peli näytti nyt hyvältä ja nopeammat lähdöt omalta alueelta ovat tauon aikana harjoiteltuja juttuja. Yleisilme näytti hyvältä.

MYllyniemi lupaa maanantai-iltana Classicille täyden iltapuhteen tv-ottelussa.

–Se on vähän sellaista vanhaa Neuvostoliittoa, kun Suomi vikisi tuolla aiempina vuosina oli sitten kyse siitä isosta happenigista tai otteluista kaukalossa. Parhaamme kuitenkin teemme illalla.

Roope Hietalahti pelasi kauden ensimmäisen liigaottelunsa ja on mitä ilmeisimmin mukana jatkossakin.

Trackersin ykköstykki oli Timo Johansson kolmella maalilla ja yhdellä maalisyötöllä.

Kotijoukkueen ykkönen oli kukas muu kuin MM-kisoihin valittu Henri Johansson neljällä maalilla, joista yksi tuli rangaistuslaukauksesta.

–Tiesin maalivahdin elkeet maalilla ja hän luuli muuta kuin tein. Pieni harhautus ja maalivahti toiseen nurkkaan ja pallo verkkoon, toteaa Johansson rankkaristaan.

KrP:n pelit jatkuvan maanantaina kovimmalla mahdollisella tavalla Classicin vieraana, kello 18.30 Tampere Areena Classic–Nokian KrP.