24.02.2022

Perjantaina 25.2. Nokian KrP saa Raholan Näätäluolaan runkosarjan viimeiseen kotipeliin vieraakseen Esport Oilersin, joka majailee 5. sijalla iskuetäisyyden päässä Näätälaumasta. KrP puolestaan on runkosarjan toisella sijalla kahdeksan pistettä Oilersin edellä kaksi ottelua enemmän pelanneena. Täten perjantain ottelua voidaankin luonnehtia kuuden pisteen otteluksi, sillä sijoilla 2-5. olevat joukkueet ovat juuri tuon kahdeksan pisteen sisällä, eikä kukaan ole vielä sementoinut sijoitustaan runkosarjassa.

Joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa Espoossa, KrP oli vahvempi lukemin 4-5, ja tälläkin kertaa ottelusta voitaneen odottaa tasaista vääntöä, jossa kaksi äärimmäisen tulivoimaista joukkuetta on vastakkain. Joukkueet alkavat myös koronan aiheuttamien kokoonpanomurheiden jäljiltä olla jälleen liikenteessä parhaimmalla mahdollisella kokoonpanollaan muutamia poissaoloja lukuun ottamatta. Viimeisestä viidestä ottelusta KrP on kaapinut voittoja 4 kappaletta, häviten ainoastaan Classicille vieraissa 6-4. Viimeisimmässä ottelussa keskiviikkona 23.2. Näätälauma kurmuutti Tiikereitä lukemin 14-2. Tuossa ottelussa tehokkaimpana hääräsivät Viitakoski ja Laakso iskien 4 pistettä mieheen. Vierasjoukkue Oilersin kevät on viimeaikoina ollut jokseenkin ailahtelevaa, kun joukkue on viimeisestä viidestä ottelusta ottanut kolme voittoa, häviten EräViikingeille ja OLS:lle, sekä voittaen Happeen, LASB:n sekä viimeisimpänä Karhut murskalukemin 14-6.

Öljymiesten kokoonpanosta kannattaa laittaa seurantaan esimerkiksi Iiskolan veljekset Heikki ja Tuomas, sekä Kainulaisen veljekset Justus ja Rasmus, tai tehopelaaja Markus Markkola. Näädiltä seurantaan kannattaa ottaa puolustajien pörssikärki, taitava Miska Mäkinen, sekä hyvään kevätvireeseen äityneet Nico Jonaeson, sekä Valtteri Viitakoski, jotka varsinkin kokoonpanon poissaolojen myötä ovat entisestään nostaneet päätään pisteiden valossa. Myös maalivahdit ovat isossa roolissa perjantain ottelussa, kun Oilersin maajoukkuevahti Kaltiainen, sekä viime kauden parhaaksi vahdiksi valittu Näätien Miro Tuomala kohtaavat, joten tämä tuo oman mielenkiintoisen lisänsä otteluun.  Näätien kova hyökkäyskalusto kohtaa siis toisen kovan hyökkäyskaluston, ja vuosien varrella joukkueiden väliset ottelut ovat usein olleet fyysisiä ja lämminhenkisiä kamppailuita, joten ottelusta saadaan varmasti äärimmäisen jännittävä ja mielenkiintoinen seurattava, josta ei tapahtumia tule puuttumaan.

Ottelu alkaa Raholan liikuntakeskuksessa klo 18.30, nähdään hallilla!