15.01.2019

4-divisioonan Sisä-Suomen (leveys/pituuspiirin 61° 36′ 26″ N / 23° 52′ 13″ E) lohkon 15 syyskauden 2018 kärkikaksikko oli Tahmelan Vesa ja Nokian Kristityt palloilijat II. Esittelen nämä kaksi joukkuetta ensin anonyymisti:

Joukkue A: on Kooveen liigamiestä, on Classicin liigamiestä, on maailmanmestaria, on yökerhon omistajaa, on kitaristia, kiinteistönvälittäjää, ökyautokuskia, värikästä agitaattoria liigajoukkueen huoltojoukoista… Lista on loputon. Tai ei aivan loputon, sillä joukkueessa pelaa vain noin seitsemän pelaajaa.

Joukkue B: on MM95-elokuvan näyttelijää, on Salattujen elämien äänittäjää, on toimitusjohtajaa, on poliisin poikaa, olympiahopeamitalistin poikaa, on pokaalin kokoisen lapsen isää, entisen liigakiekkoilijan kaveria, äitinsä audin ajajaa, monta yökerhossa kävijää, kitaransoiton kuuntelijaa… Komeaa luettavaa tämäkin.

Kumpi oli siis kumpi? Menestyksestä joukkueen pelaajia ei erota, mutta toisen kuvailun profiloinnit erottuvat vetovoimassa vastakkaiseen sukupuoleen. Aivan oikein, toinen kuvailu osuu Nokian KrP II:een. Ennen viime viikonloppua TahVe oli kärjessä ja me toisena. Pelipäivää oli odotettu neljä kuukautta, 11 päivää ja 19 tuntia. Milloin kohtaamme kuuluisan TahVen, joukkueen, joka kerää suurimman mediahuomion lohkossamme. Jotkut ovat jääneet omien pelien jälkeen jopa katsomaan TahVen pelejä. Itse en sellaiseen hömpötykseen ole lähtenyt.

Hetken stoppi. Kyllä, olemme sarjataulukossa toisena. Ai sinä ihmettelet? Muistatko kenties, kuinka viime keväänä kirjoitin säilyneemme 4-divisioonassa kabinetista saatujen tuuripisteiden avittamana? Mitä on tapahtunut? Turha luulla, että kertoisin suurimman salaisuutemme, mutta jotakin voin paljastaa. Ilkeät kielet puhuvat, että menestyksemme johtuu Koskimäen veljeksistä Markuksesta ja Matista. Kielet ovat aivan oikeassa (Markus Koskimäki 21+13=24, Matti Koskimäki 4+16=20). On meillä jokaisella kuitenkin oma roolimme. Maalivahdit ovat onnistuneet erinomaisesti. Ilmarinkin tukka on kavanut vaikka kui huru mykket! Villen rintalihakset jatkavat kiinteytymistään, jos mahdollista! Uskallan näistäkin väitteistä huolimatta sanoa, että meillä on lohkon paras maalivahtikaksikko. Ville jatkaa tutulla olympiatasolla ja Ilmari on ottanut valtavan harppauksen pallon poimijasta pallon nappaajaksi.  Eikä tässä vielä kaikki! Jaakko hoitaa rakastumispuolen, Jarkko näyttelemisen, Jouni ikuisen laihdutusprojektin, Mikko polvivammaistelun, Jaakko pusuttelun, Lätti maalipaikkojen tuhrimisen, Jani Jypin kannattamisen, Eemil rasvaamisen ja Jaakko kiehnäämisen sekä halailun ja hempeilyn. Ollilla puolestaan menee niin paljon energiaa tavaroistaan huolehtimiseen, ettei siinä pisteitä ehdi miettiä. Kaikkia tarvitaan!

Ennen TahVe-peliä kohtasimme kuitenkin sarjajumbo SC Läsimäen. Se päättyi 13-2 KrP II:n voittoon. Asiaan. Mitä pienimmät pahoitteluni SC Läsimäen kannattajille. Ajatelkaa niin, että säästytte paljolta, kun en avaa peliä sen tarkemmin. Voisin esimerkiksi kertoa, että tein pelissä tehot 2+1 upeilla henkilökohtaisilla suorituksilla, mutta en sitä tee. Armahdan teitä.

TahVe. Kaikki haluavat olla kaveria heidän kanssaan. Niin minäkin haluaisin. He ovat rentoa väkeä täynnä henkilökohtaista taitoa! Siksi morjestelenkin väkinäisesti yhtä heistä, sillä olen nähnyt hänet sattumalta kaksi kertaa vapaa-ajalla. Pelissä löin häntä valitettavasti lujaa sormille, joten siinä meni sekin mahdollisuuteni TahVelaisen kaveriksi. Olisiko siellä ketään muuta? Haloo?

Ja mitkä oranssit paidat! Valitettavasti myös tuomarit haluavat olla hyvää pataa heidän kanssaan. Pelit olivat yli puoli tuntia myöhässä ja tuomarit antoivat TahVelaisten säätää 15 minuuttia jotakin pelaajaa pöytäkirjaan tai etsiä sitä sieltä. Olen käsittänyt, että pelaajat ilmoitetaan sähköisesti järjestelmään edellispäivänä. Jos pelaajaa ei löydy, hän ei pelaa. Kaiken säädön ja seisoskelun jälkeen yksi TahVelainen istui penkillä ensimmäisen erän, mutta pelasi toisen ja kolmannen. Onneksi raporttejani ei lue kuin äitini puoleenväliin ja minua liigapelaajaksi luuleva työkaverini puoli vuotta myöhässä, muuten peli käännettäisiin kabinetissa meidän 5-0 voitoksi ja meitä odottaisi suora nousu 3-divisioonaan.

Peliin! Vastustajalla oli suurimman osan pelistä kaksi vaihtomiestä. Meillä oli 11 kenttäpelaajaa. Maalivahdit löytyivät myös molemmista päistä. Sitä täytyy olla paikan päällä todistamassa, että käsittää, miten TahVe menestyy yhdellä tai kahdella vaihtomiehellä vaikka kolmea kentällistä vastaan. Heti alkuun määräsi kuitenkin KrP. 00.39 Joskus raporteissanikin mainittu Markus Koskimäki (3+2) laittoi pelin 0-1:een. 1.56 näyttävällä pyörähdyksellä b-pisteen tuntumassa Lauri Hietala (1+0) vapautti itsensä ja laukoi 0-2:een. Kuinka moni ajatteli, että tästähän tulee teurastus? Ohoppista minuutin ja yhden sekunnin sisään TahVe syötteli, sijoitteli ja neppaili pelin 3-2:een! KrP-leirissä ei hätäännytty. Markus Koskimäkikin keskittyi muina miehinä peliin, vaikka vaimonsa laskettu aika osui turnausta seuraavalle päivälle. Onnea perheenlisäyksestä! Näinpä Markus laittoi pelin tasoihin Jarkko Järvisen (1+1) syötöstä. Onpahan muuten Järvisellä ollut komea kausi! Hän on joukkueen pörssikolmonen 14 pisteellä!  Se on valtava harppaus siitä, kun hän saapui nuorena tummaverikkönä paavi Franciscuksen valinnan aikoihin Saksan sarjasta Suomen salibandypiireihin.

Ensimmäisessä erässä TahVe rynnisti kuitenkin vielä 6-4 johtoon. Kohtalaisen maalirikas erä! Toisessa erässä Thaimaan hieroma vikkelä Emil-poika sai ansaitsemansa palkinnon tasoittamalla pelin lukemiin 6-6 vauhdikkaan nousun jälkeen. Samaisessa pelissä pelasin ensimmäisen jenkkifutisotteluni. Pilli soi ja taas odoteltiin. Milloin kellotaulussa oli vikaa, milloin sähköistä pöytäkirjaa säädettiin taas uudelleen tai vihellettiin KrP II:lle jäähyjä. KrP sai pelissä kuusi jäähyä, TahVe yhden, mikä sekin johti tasavajaalle. Kolmas erä alkoi noin 45 minuuttia aikataulusta myöhässä, mutta tunteita se ei viilentänyt! Suut kävivät ja taklaukset paukkuivat. 35.20 TahVe siirtyi jälleen johtoon. Maalintekijänä mies ja kitara (Marko Meronen), syöttäjänä ääni ja suu (Veli-Matti Koivunen). Seuraavaksi nähtiin jotakin rumaa ja jotakin kaunista. ”Make” Koskimäki karvasi rottamaisesti pallon peliä rakentaneelta vastustajan puolustajalta ja laukoi pelin tasoihin 7-7! On se aika seppä. Isäkin nykyään. Toivottavasti taapero ei pehmennä lohkon pörssikärjen otteita.

Lopusta tuli mieletön. Kun peliä oli jäljellä viisi minuuttia, Olli Pusa komennettiin jäähylle. Toinen tuomareista kyseli, annetaanko viisiminuuttinen. Vastustaja näet kaatui mailaan lyönnistä. Kahden minuutin jäähyllä kuitenkin selvittiin. Niin selvittiin myös jäähystä! Ajassa 44.33, siis 27 sekuntia ennen pelin loppua Markus Lätti KrP-leiristä passitettiin jäähypenkille! Eikä tämä riittänyt! Siirretyn rangaistuksen aikana Lätille annettiin myös toinen kakkonen mailaan lyönnistä! Melkoisen kova ratkaisu tuomarikaksikolta! Miksei meidän kaveri halua kukaan tuomari olla? Olemme aivan mukavia poikia. Tulkaa kesällä Iskelmäfestivaaleille katsomaan. Aivan, ymmärrän. TahVen taitotason tietäen 5-3 ylivoiman tiedettiin olevan tappavaa. Ilmari Hietala otti maalilla häikäiseviä torjuntoja ja ylärima auttoi yhdessä laukauksessa. Alivoima selvitettiin! Peli päättyi 7-7 ja vihellyksen jälkeen TahVen hyökkääjä huusi tuomarille sanasta sanaan näin: ”V***u sä olet h**ra! H**ra!” Jätän nimen mainitsematta, mutta väkisinkin tulee mieleen, että toisen joukkueen pelaajalle tästä olisi tullut sanktiota. Matti Koskimäki näet sanoi voimakkaalla äänenpainolla edellisturnauksessa tuomarille ”Ooksää tosissas?” ja sai punaisen kortin.

Olipahan spektaakkeli! Katsojakaan ei varmasti jäänyt kylmäksi, ellei hänelle tullut kylmä peliä odotellessa. Toimitus haluaa vielä sanoa, että TahVelaiset ovat oikeastikin mukavaa ja rentoa sakkia. Läppä lensi hyväntahtoisesti pelin aikana. Eivät tuomarit turhaan heidän kanssaan kaveeraa! Ei muuta, kun seuraavaan kohtaamiseen! Kuka tulee katsomaan!? Aa, okei.

  • Late

1 Jounin tuuletus                     Ilmari Hietala MV, tiukassa paikassa kaksi peliä tyylikkäällä suorituksella

2 Jounin tuuletusta                  Jarkko Järvinen, jalat, jutut ja jipot

3 Jounin tuuletusta                  Markus ”Monni” Koskimäki ja tyttärensä ”Pikku-monnitar”

1 Jounin vyölaukku                  Raporttien kirjoittajan kolmen kuukauden luova tauko

2 Jounin vyölaukkua                Vain kaksi pukukoppia kaikkien käytettävissä. Kahvia joutui hakemaan yläkerrasta ja sielläkin se oli välillä loppu.

3 Jounin vyölaukkua                Pistetään perinteinen: tuomarit. Peli ja tilanne haltuun!

Pistepörssi (Niin kuin se liitossa ilmoitetaan)

Ennen kaikki oli paremmin, kun laskin pisteet paperisesta ottelupöytäkirjasta itse. Sähköisessä neppailussa tulee paljon virheitä, mutta näillä mennään.

  1. Markus Koskimäki 21+13 = 34
  2. Matti Koskimäki 4+16 = 20
  3. Jarkko Järvinen 5+9 = 14
  4. Jani Vilenius 9+1 = 10
  5. Miika Sainio 7+2 = 9
  6. Markus Lätti 6+3 = 9
  7. Lauri Hietala 5+2 = 7
  8. Perttu Mäkelä 4+3 = 7
  9. Emil Alander 2+4 = 6
  10. Juho Lehtonen 1+2 = 3
  11. Mikael Lehtonen 0+3 = 3
  12. Janne Piiroinen 0+2 = 2
  13. Jouni Yli-Korpela 1+0 = 1
  14. Olli Pusa 0+0 = 0
  15. Jaakko Valli 0+0 = 0
  16. Ilmari Hietala mv 0
  17. Ville Niemi mv 0