15.01.2015

Nollaykköset lähtee tulevana viikonloppuna pelaamaan 01- kilpasarjan pelejä kotikentällään Raholassa lohkoykkösen paikalta. Takana on kaksijakoinen alkukausi, eli Eliittikarsintaan lähdettiin koittamaan ja ei menty läpi. Kilpasarjaan jäätyämme alkoi peli loksahdella kohdilleen.

Ensimmäisessä turnauksessa vastaan asettui Krp:n sisältä huimia esityksiä turnauksesta toiseen pelannut 02 Stars. Nollaykköset oli kuitenkin päättänyt lähteä haastamaan Starssin fyysisyydellä ja kovalla asenteella. Peli eteni, jopa vähän yllättäen meidän komennossa ja loppulukemat 7-4 olivat todella ansaitut.

Toisessa pelissä näkyi selvästi ekan pelin voiton tuoma "leijuminen" ja se oli kostaantua. Lopulta rivit saatiin kasaan ja joukkue herätettyä satutunniltaan. Ypa oli lopulta vastaantulija lukemin 8-5.

Näiden jälkeen olikin edessä pitkäö tauko ja aseuraavat pelit olivat HFC- turnauksessa Helsingissä. Siellä oli kovaa tekemistä ja Näätä olikin alkulohkon jälkeen selvä ykkönen 3 voitolla, Ainoa tappio turnauksessa sopivasti väiserässä Pirkkalan Pirkkoille. Rivit kuntoon ja pronssipelin kimppuun. Näätä oli kova ja 8-2 lopputulos ei jättänyt jossiteltavaa. Pronssit siis Nollaykkösille. Turnauksen pistepörssin valloitti Viljami "Halberi" Halonen.

Tänään oli vielä kenraali tulevan lauantain pelejä silmällä pitäen. Vastassa oli Ypa-00 joukkue jonka Näätä kaatoi 7-5 numeroin. Kapteeni Toni "pikkuköntsä" Lähteenmäki oli maalinikkarina hatun verran.

Lauantaina 17.1.15 Raholassa jatkuu klo klo 15.00 vastassa FBC Dux ja klo 20.00 vastassa RoPo.