10.12.2017
Nokian KrP:n liigaruuhkan viimeinen peli pelataan tiistaina 12.12 klo 18:30 Raholassa, kun Espoon Indians saapuu mittaamaan kotijoukkueen kunnon kestävyyden. KrP:llä onkin kana kynittävänä inkkariheimon kanssa, sillä Indians on TPS:n ohella ainoa seura, joka on tällä kaudella ottanut KrP:stä täydet pisteet varsinaisella peliajalla. Syyskuun puolivälissä Indians voitti Espoon Otahallissa kotiottelunsa 7-4. Indians onkin ollut KrP:lle vaikea vastustaja, sillä viimeisin voitto heimosta on kahden vuoden takaa marraskuussa 2015.
Torstaina KrP kukisti rangaistuslaukaus-kisaan venyneessä pelissä maajoukkue-miehillä kyllästetyn Jyväskylä Happeen 10-9. Viimeisimmissä peleissä KrP:n maaliin oli tehtailtu keskimäärin kuusi maalia ja valmennus oli kiinnittänyt erityishuomiota kentällisten viisikko-puolustukseen. Siitä huolimatta Happee teki yhdeksän maalia, joten paljon jäi puolustuksessa parannettavaa Indians-peliin tai valmentajien harmaat hiukset vaan lisääntyvät. Indians-hyökkäys rankaisee Heikki Iiskolan johdolla kovalla teholla puolustuksen löysästä pelaamisesta.
Onneksi KrP:n hyökkäys on ollut samaan aikaan poikkeuksellisen tehokas. Kahteen peliin ykkös-kenttä on tehnyt yhteensä tehot 14+11 ja joukkueen ehdoton ykköspelaaja Henri Johansson 7 maalia ja 3 syöttöä. Samalla Johansson on ottanut hieman etumatkaa liigan kaikkien aikojen pistekuninkaan kisassa SPV:n Mikko Kohoseen. Tämän KrP:n ykköskentällisen kanssa Indiansin puolustus joutuu varmaankin painimaan myös tulevassa pelissä.