12.10.2015

SM-sarjan kolmannella kierroksella vastaan asettui RSS Panthers Riihimäen Urheilutalolla. Jo alkulämmöissä huomattiin kentän olevan pienempi ja alusta erilainen mihin totuttu, joten ennen pelin alkua painotettiin että vastahyökkäykset ovat vaarallisia koska keskialueelta asti pelaaja on vaarallisella maalintekosektorilla.

Ensimmäinen erä lähti molemmilta joukkueilta varovaisesti liikkeelle, Panttereiden olleesa erän alussa terävämpi. Näin Panthers meni myös 1-0 johtoon. Kuitenkin mitä pidemmälle erää pelattiin, Krp otti hallinnan itselleen ja Panthers sai tyytyä vastaiskuihin. Kakkoskentän oivallisesta yhtäkkisestä karvauksesta saatu pallonriisto ja Miko Suominen pistää pallon varmasti verkon perukoille. Erätauolla lukemissa 1-1, laukaukset Krplle 16-5.

Toinen erä lähti käyntiin todella vauhdikkaasti. Hawaiji salibandya päästä päähän. Ensiksi onnistuu Panthers, sitten Miko toistamiseen ja jälleen loistavasta karvauksesta maalin takana. Tämän jälkeen vielä kerran Panthers. Nämä kaikki kolme maalia siis kahden minuutin sisään. Peli hieman rauhottui näiden maalien jälkeen. Erän puolessa välissä Panthers siirtyi 4-2 johtoon. Krp tuli kuitenkin maalin päähän erän lopussa kun, Elias Siiran poikittaissyöttö keskelle kimpoilee omien pelaajien kautta maaliin. Erätauolle lukemissa 4-3.

Kolmas erä alkoi alivoimalla, joka hoidettiin tyylillä alta pois. Edelleen peli meidän hallinnassa, viimeistely vain ontui kuten koko ottelun ajan. Tätä ei helpottanut se että vastustajan maalilla Juulia Kataja pelasi todella hyvän ottelun. Erän viidennellä minuutilla Panthers menee kuitenkin jo 5-3 johtoon todella kyseenalaisella maalilla, mistä maalintekijä itsekkin yllättyy kun näkee että tuomari sen hyväksyikin. Tätä ei näätien penkki hyväksynyt, eikä mennyt aikaakaan kun Krp kyykki 5-3 alivoimalla kahden protestoimiskäytösrangaistuksen takia. Nämä vielä selvitettiin todella mallikkaasti, mutta pelin kuva oli kääntynyt. Panthers vei, ja Krp vikisi. Krpn hyökkäykset päättyivät yliyrittämiseen mikä johti ylihyökkäämiseen ja näin kahden minuutin aikana Panthers iski peräti 5 maalia Krpn verkkoon ja game over. Tilanne 10-3. Miko iski hattutemppunsa täyteen 56 minuutin kohdalla ja kaveri iski vielä kahdesti loppuminuuteilla, näin loppulukemat 12-4.

Kaikesta pitää ammentaa jotain hyvää, ja ainakin alivoimanelikoille pitää antaa täydet pojot. 2 minuuttia 5vs3 alivoimaa ilman takaiskuja on hyvä suoritus. Myöskin hurjassa vireessä ollut Miko Suominen jatkoi hattutemppuiluaan myös kolmannessa SM-sarjaottelussa!

Miko Suominen 3+0
Elias Siira 1+0
Sami Savolainen 0+1
Lauri Tynkkynen 0+1
Teemu Viteli 12/21
Leevi Kallio 1/4

Ottelun näädät:
3 Näätää: Miko Suominen
2 Näätää: Lauri Tynkkynen
1 Näätä: Tommi Viteli