02.10.2011

RoPo – Nokian Krp B 3 – 3 (2-0, 0-1, 1-2)

Nokian KrP B avasi SSBL:n kilpasarjakautensa 1.10. Ylöjärvellä. Vastaan asettui tuttu ja vaarallinen Roismalan Ponnistus. Erinomaisesta valmistautumisesta huolimatta tai juuri siitä syystä KrP:n pelissä oli havaittavissa ylimääräistä jännitystä. Mailaa puristettiin poikkeuksellisen tiukasti. Roismalan pojat sen sijaan eivät jännittäneet. Ensimmäisessä erässä RoPo sai luotua kaksi vaarallista paikkaa ja tekivät kaksi tyylikkäästi viimeisteltyä maalia. KrP:llä maalintekomahdollisuuksia oli runsaasti, mutta viimeistely epäonnista. Ensimmäinen erä RoPolle 2-0.

Toisessa erässä KrP:n orastava prässi alkoi tuottaa tulosta. RoPolle vihellettiin kaksi kertaa kaksi minuuttinen ja KrP hyödynsi vapaalyöntikuviolla toisen niistä. Tämän lisäksi lehtereillä muistioihin kirjattiin KrP:lle kymmenkunta ”tuhannen taalan” paikkaa. Jopa useaan otteeseen pallollinen pelaaja oli yksin vapaana maalin edessä. Mutta pelaamalla luoduista paikoista huolimatta kolmanteen erään lähdettiin edelleen takaa-ajajina tilanteen ollessa 2-1.

Kolmas erä vanheni kaksi minuuttia, kun RoPo hyödynsi kolmannen vaarallisen tilanteensa. Ja otti kohta sen jälkeen jälleen jäähyn. Erän seitsemännellä ja yhdennellätoista minuutilla KrP vihdoin onnistui ensin kaventamaan ja sen jälkeen tasoittamaan. Osumat olivat ansaittuja työvoittoja. Tunnelma tiivistyi, kun RoPo otti jo viidennen kakkosensa ja peliaikaa oli jäljellä 2 minuuttia. KrP:n voittomaali ”leijui” ilmassa. Kiri katkesi kuitenkin KrP jäähyyn ja lopulta kello pelasti RoPon. Tuloksena siis aavistus karvaalta maistunut tasapeli 3-3.

Nokian KrP B – WFT 8 – 2 (3-0, 5-1, 0-1)

Toiseen peliin saatiin vastustajaksi uusi tuttavuus WFT Valkeakoskelta. Koskilaiset ovat aiemmin pelanneet vuotta vanhempien sarjaa, joten nyt vastassa oli ennalta tuntematon -94 ryhmä. KrP oli kuitenkin saanut karistettua jännityksen jäsenistään ensimmäiseen peliin ja WFT oli lähes vailla mahdollisuuksia. Niin liikkuvaa, huolellista ja luovaa oli KrP:n esitys.

Ensimmäisen erän KrP vei 3-0 ja toisen 5-1, joten peli oli kahdessa erässä ohi. Erityisesti Joonas Viberg oli WFT:lle pitelemätön. Joonas oli aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja viimeisteli puolet KrP:n maaleista kovilla kokonaistehoilla 4+1. Kolmannessa erässä peli pelattiin pois koko rosterilla. WFT:n kunniaksi on sanottava, että joukkue jaksoi yrittää vielä 8-1 tilanteessa ja veikin viimeisen erän 1-0. Kokonaisuutena KrP oli kuitenkin vastustajaansa pallovarmempi ja luovempi. Joukkueet kohtaavat uudelleen 8.10. WFT:llä on nyt voitettu erä plakkarissa ja varmasti revanssi mielessä. Tällä kertaa ottelu kuitenkin päättyi KrP:lle 8-2.

Nokian KrP B-juniorien pelit jatkuvat Ylöjärvellä 8.10. Valkeakosken WFT:tä ja Hämeenlinnan seudun Steelersiä vastaan.