27.01.2015

Nokian KrP kohtasi maanantai-illan kotiottelussaan Tapanilan Erän. Kaksi erää edettiin tasatahtia, mutta kolmannen erän alkuun vierasjoukkue repäisi kahden maalin etumatkan jota isännät eivät enää onnistuneet kuromaan kiinni. Loppulukemat Erälle 7 – 4.

Ensimmäisistä sekunneista lähtien mentiin ja lujaa. 43 sekunnin kohdalla Kalle Keskitalo vie Näädät 1 – 0 johtoon. Tästä kymmenen sekuntia myöhemmin Erä on tullut jo tasoihin. Tasoituksen jälkeen vierasjoukkue saa hyvän pyörityksen aikaiseksi, mutta Näädät säästyivät takaiskulta. Erän puolivälissä pallo on toisen kerran vierasjoukkueen maalissa, tällä kertaa maalintekijänä Ville Kangasmäki. Ennen erätaukoa nähdään vielä muutama hyvä maalipaikka molemmissa päissä, mutta enempää täpliä ei tulostaululle ilmesty. Ensimmäinen 20 –minuuttinen kotijoukkueelle 2 – 1.

Toinen erä lähtee liikkeelle tunnustellen. Molemmat joukkueet saavat aikaiseksi pitkät pallolliset vaihdot, kunnes Erä onnistuu tasoittamaan pelin. Seuraavat minuutit eivät juuri tarjoa mitään erityisen mieleenpainuvaa. Toisen erän lähestyessä puoliväliä alkaa pelin tempo jälleen nousta. Henri Johansson kilauttaa pallon jo kertaalleen tolppaan ja toisessa päässä Nuutinen tuhrii läpiajon. Ajassa 15:40 nähdään vihdoin seuraava maali, kun Kangasmäki siirtää Näädät jälleen johtoon Milan Garcarin syötöstä. Maalin jälkeen kotijoukkue saa draivin päälle ja luo muutaman huippupaikan, mutta Erä pääsee ylivoimalle ja painaa pelin tasoihin. Toiselle erätauolle mennään 3 – 3 lukemissa.

Kolmas erä ehtii vanheta minuutin kun vierasjoukkue siirtyy ottelussa ensimmäisen kerran johtoon. Tästä kolme minuuttia ja Erän johto kasvaa kahteen maaliin. Tässä vaiheessa Näätä turvautuu aikalisään. Pikkuhiljaa Näätä kääntää sekavan alun jälkeen otteen taas itselleen. Pelikellon näyttäessä 47:27 loisto-ottelua pelaava Keskitalo ohjaa Näätien neljännen maalin. Seuraavan kymmenen minuutin ajan yleisö saa katsella kuinka vierasjoukkue syöttelee palloa puolessa kentässä ilman minkäänlaista aikomusta pyrkiä maalintekoon. Näätien kiri tyrehtyy kaksi minuuttia ennen loppua väärästä vaihdosta tuomittuun jäähyyn, jonka aikana Erä yö pallon kertaalleen tyhjään maaliin. Lopussa vieraat pääsevät vielä kerran kaunistelemaan lukemia KrP:n hakiessa riskillä kavennusta.

Ensimmäisessä erässä molemmille joukkueille aukesi maalintekopaikkoja keskeltä ja maalin edestä. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen 20 –minuuttinen oli varsin vauhdikasta peliä. Toisessa erässä ensimmäiset kymmenen minuuttia mentiin rauhallisemmin ja jälkimmäinen kymppi ruuvia jälleen kiristettiin. Kolmannen erän alku oli kotijoukkueen kannalta surkea. Näädät pääsivät erän edetessä paremmin kuskin paikalle, mutta 4 – 5 kavennusmaalin jälkeen vieraat liikuttelivat palloa turvallisesti, eikä kotijoukkueen karvaus päässyt Erä –pelaajien iholle ennen viimeisiä minuutteja. Positiivista oli Kalle Keskitalon vahva esitys Johanssonin ja Jokisen ketjussa; kaksi maalia sekä muutenkin erittäin pirteää tekemistä.

Näädät jatkavat tiiviissä pelitahdissa, sillä seuraavan kerran joukkue on tulilla jo ensi perjantaina Joensuussa Josban vieraana.