28.01.2015

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui SB Vaasa, joka oli voitettu niukasti edellisessä kohtaamisessa syksyllä. Peli alkoi hyvällä tekemisellä mutta kuparisen rikkoi kapteeni Sami Jeren syötöstä vasta kun kuusi minuuttia oli tehty töitä. Siitä se kuuluisa ketsuppipullo sitten aukesi, erävoitto meille puhtaasti 0 – 5. Peli kulki mallikkaasti ja maaleja syntyi tasaiseen tahtiin. Peli-ilo oli selkeästi aistittavissa joukkueen otteissa. Aivan erän lopulla saatiin kuitenkin kahden minuutin rangaistus kun kentälle eksyi kuusi pelaajaa kerralla – ja jäähy jatkui toisen erän alkuun. Vastustaja ei erehtynyt ylivoimalla vaan rankaisi kavennusmaalilla ajassa 16:28. Erästä muodostui melkoisen sekava sählynäytös jäähyilyineen, maalit vastustajalle 2 – 0. Kolmannen erän alkuun Sami onnistui tekemään 2 – 6 kun hetki mentiin perusasioilla eli syötöillä. Erittäin tarkka tuomarilinja jatkui ja pilli soi lähes tauotta. Vaasan pojat eivät jättäneet yhtäkään ylivoimaa käyttämättä. Kun tilanne oli 4 – 6, oli meidän aikalisän paikka. Se hieman rauhoitti tekemistä ja Sami osoitti jälleen johtajan otteita tekemällä 4 – 7. Kaverin rynnistys jatkui siitä huolimatta ja yksi rankkarikin nähtiin, tilanne 5 – 7. Viimeisellä minuutilla Miko kuitenkin vielä onnistui toimittamaan pallon vastustajan verkkoon, ja loppulukemaksi tuli 5 – 8. Kapteenille hattutemppu (tehot 3+1) ja toinen pisterohmu oli Anton, tehot 2+1. Arvokkaat pisteet kotiin.

Toisen ottelun vastustaja oli Oilers NG, jolle hatunnosto: pojat jaksavat pelata pirteästi vaikka pisteitä ei juuri ole laariin kertynyt kauden aikana. Peli oli toki meidän hallussa lähes koko ajan, mutta loppulukema 7–1 ei syntynyt helposti. Kaverin tiivistä puolustusta ei ollut helppo puhkaista ja vastahyökkäykset lähtivät terävästi. Erät 3 – 0, 1 – 0 ja 3 – 1, Jerelle hattutemppu. Himoitut kaksi pistettä oli varmistettu.

Päävalmentaja Mika Mattila kommentoi päivän pelejä: ”Vähän ailahtelevat suoritukset paistoivat peleissä tänään. Ekan pelin aivan huikee eka erä oli meitä parhaimmillaan, ja varoitteluista huolimatta fokus kuitenkin herpaantui toiseen ja kolmanteen erään ja kaveri taas meidän hölmöilyjen (lue jäähyjen) myötä tarrasi peliin kiinni ja paikka paikoin sitten oltiin enemmän kuin pulassa. Toinen peli oli hieman jatkumoa ensimmäiselle: pallollinen kontrolli ei ollut parhaimmillaan ja paikoitellen kaveri eteni hienoin syötöin lavasta lapaan. Välillä vain hyvä tuuri esti takaiskut. Joka tapauksessa täysi pistepotti ei niin häikäisevillä peleillä takasi lohkon kolmannen sijan säilymisen.”

Päivän muissa otteluissa tappioitta tähän asti edennyt GrIFK koki kauden ensimmäisen häviönsä SB Vaasan kynsissä ja putosi lohkon kakkossijalle TPS:n taakse. SPV on tässä vaiheessa meitä neljä pistettä perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Playoff-paikalla ollaan, mutta kauden kolmessa viimeisessä turnauksessa täytyy onnistua mikäli mielitään paikkamme pitää. Seuraaviin peleihin suunnataan Mosahalliin Helsinkiin lauantaina 7. helmikuuta, ja silloin vastaan saadaan rautaisannos Turusta – ensin FBC Turku ja sitten TPS. Tiedossa tiukkaa vääntöä.