02.02.2015

Nokian KrP on todellisessa otteluruuhkassa. Viime perjantaina Näädät matkasivat Joensuuhun Josban vieraaksi ja sunnuntaina oli luvassa vierailu SSV:n kotiluolaan. Tiukan pelitahdin lisäksi haasteita ovat tuoneet lukuisat poissaolot. Tommi Merto on edelleen sivussa. Josba -ottelun myötä Näädät menettivät sairastuvalle myös Antti Naskalin, Henri Johanssonin sekä Johannes Jokisen.

Perjantaina Joensuussa Näädät aloittivat terävästi ja hankkivat ensimmäisessä erässä jo 3 – 0 johdon. Isännät kuitenkin heräsivät pelaamaan ja veivät kaksi seuraavaa erää, molemmat luvuin 5 – 1. Jälleen kerran pelin taso heitteli läpi ottelun, eikä ehjää 60 –minuuttista pystytty pelaamaan. Tappio oli karvas, sillä viimeisellä play off –paikalla oleva Erä voitti Classcin ja kasvatti eronsa Näätiin jo kuuteen pisteeseen. Näädistä Kalle Keskitalo, Rene Andersson ja Joni Henttonen viettivät kahden pisteen iltaa.

Sunnuntaina Pasilan urheiluhallille matkasi vajaamiehinen Näätälauma, joka oli kuitenkin päättänyt taistella raivokkaasti pisteistä runkosarjan kolmossijalla olevaa SSV:tä vastaan. Viikingit olivat edellisenä viikonloppuna juhlineet Cup-voittoa Classicista. Tällä kertaa isännät aloittivat vahvasti ja siirtyivät 2 – 0 johtoon. Ensimmäinen erä päättyi 2 – 1 lukemiin SSV:lle. Toisen 20 –minuuttisen Näädät veivät 3 – 1, ja pääsivät kolmanteen erään maalin johtoasemassa.

Kolmannen erän alussa KrP pääsi jo kahden maalin karkumatkalle, mutta kokenut viikinkilauma kiri tasoihin vielä ennen erän puoliväliä kahdella minuutin sisään tehdyllä maalilla. Vierailijat osoittivat kuitenkin huikeaa taistelutahtoa, ja ratkaisuhetkillä Näädät olivat ratkaisupaikoissaan terävimpiä. Janne Suoniemi ja Jesse Vainio iskivät molemmat kertaalleen ja Näätien 6 – 8 voiton myötä tärkeät pisteet matkasivat Pirkanmaalle. Voitto toi perjantain pettymyksen jälkeen balsamia haavoille, ja Näädät säilyttivät edelleen hyvät asetelmat välttää play out –kierrokset. Huikeassa vireessä oleva Keskitalo nakutti tehot 2+2 saaden tulitukea Ville Kangasmäeltä (2+1) ja Vainiolta (2+1).

Kauaa ei Näätänippu kuitenkaan ehdi huilata, sillä jo huomenna tiistaina on edessä paikalliskamppailu Classicia vastaan. Viime kevään hopeamitalisti otti edellisessä ottelussaan komean voiton hallitsevasta mestarista Happeesta. Näädät saavatkin tehdä täyden päivätyön napatakseen pisteet miesten ja nuorten maajoukkuepelaajia vilisevältä isäntäjoukkueelta.