29.10.2023

Nokian KrP:n miesten F-liigajoukkue jatkoi mainioita otteitaan miesten F-liigassa kuluneella viikolla kaatamalla maanantaina viimekevään finaalitoisinnossa TPS:n lukemin 9-5 Raholassa, ja perjantaina viimevuosina paikoin haastavaksi palaksi Näädille osoittautuneen Indiansin lukemin 3-8. Viikon pistekuninkaina esiintyivät 4+2 tehot iskenyt Joonatan Kovanen, sekä 1+5 tehot nakutellut Valtteri Viitakoski.

Maanantain TPS ottelua pelattiin ensimmäisessä erässä tasaisissa merkeissä, ja ensimmäisestä maalista erässä vastasi Näätälauma Joonatan Kovasen heittäessä pallon kohti Joona Rantalaa maalille, josta se kimpoili TPS pelaajasta sisään. Hetkeä myöhemmin Turkulaisten tehomies, Lauri Eloluoto tasoitti kuitenkin pelin lukemiin 1-1. Seuraavaksi oli jälleen Näätien vuoro, kun Jere Mattila pyssytti vasempaan yläkulmana pallon kauden avausmaalillaan Viitakosken syötöstä. TPS:n Peteris Trekse kuitenkin tasoitti lukemat ennen erätaukoa junttaamalla pelivälineen aivan parrun alle ohi Miro Tuomalan. Toisessa erässä Näädät laittoivatkin kaasua lisää, ja järjestivät varsinaisen näytöksen kun Turkulaisten karvaus purettiin kerta toisensa perään ja Näädät käyttivät paikkansa tehokkaasti. 15 minuutin sisällä Näädät karkasivat 7-2 johtoon, ja ottelu vaikutti siltä, että voittajasta ei ollut selvää enää tuossa vaiheessa, sillä sen verran kovasti Näätien komennuksessa erä mentiin. Erän lopussa nähtiin mielenkiintoinen ulosajo, kun KrP-valmentaja Janne Kainulaisen luullessa erän päättyneen, asteli tämä kentälle kellossa ollessa aikaa ja pelin ollessa käynnissä edelleen, ja näin 2+2 minuuttia joukkuerangaistuksia sekä valmentaja pukusuojan uumeniin. Tätä ennen Valtteri Westerinen oli ehtinyt myös kaventaa lukemat 7-3 taululle Eloluodon syötöstä. Kolmannen erän alkuun Westerinen tasasi pelaajamäärän kentällä tuuttaamalla Joona Rantalaa selkään kulmassa. Tasavajaalla KrP tuhlaili, ja Eloluoto pääsi iskemään kakkospallon Olli Laineen laukauksen jälkimainingeista sisään kaventaen lukemat 7-4 taululle. KrP karkasi kuitenkin yhdeksään maaliin Valtteri Viitakosken ylivoimamaalilla, ja Mikko Laakson nautiskeltua Juuso Aholan tarjoilun TPS verkkoon. Ilman maalivahtia Lauri Eloluoto vielä onnistui kertaalleen iskien hattutempullisen täyteen.

Viikon toisessa kohtaamisessa Espoon Otahallilla KrP sai maistuvan alun otteluun, kun vajaa viiden minuutin kohdalla niin Henri Johansson kuin Joonatan Kovanenkin olivat jo onnistuneet maalinteossa. Kellon näyttäessä 7.10, lukemat olivat jo 1-3, kun Indianspelaajan epäonneksi kuula kimposi omaan maaliin Heimo-puolustajan lavasta. Vieraspäätyyn 1. erässä Indians kuitenkin sai myös osuman tehtyä, kun ajassa 13.38 Pieti Alatalo avasi kotijoukkueen maalisarakkeen iskemällä pallon ohi vahtivuorossa olleen Roni Tuonosen. Toinen erä alkoi huomattavasti tasaisemmissa merkeissä, kunnes Sami Nykänen otti 2minuuttisen ja näin liigan kovin ylivoima pääsi jälleen iskemään myllyä käyntiin. Vain 33 sekuntia, ja Näätien pyöritys tuotti tulosta Joona Rantalan laittaessa rehdin lämärin ohi Mikko Kirvesniemen siirtäen KrP:n kolmen maalin karkumatkalle. Muutamaa minuuttia myöhemmin oli kotijoukkueen Joonatan Lindholmin vuoro onnistua ylivoimalla, ja kaventaa lukemat 2-4 taululle. Seuraavista kahdesta maalista kuitenkin vastasivat maaliputkeen siirtynyt Jere Mattila, sekä kahteen otteluun viikolla tehot 1+3 iskenyt Juuso Ahola. Kolmatta erää kerettiin pelaamaan jopa 16minuuttia ennen ensimmäistä osumaa, kun Indians pyrki vielä virittämään kiriä Jesse-Samuli Huppusen osuman myötä, mutta Näädät eivät tästä olleet moksiskaan, vaan Taipalsaaren kaksikko Kovanen & Rantala iskivät vielä maalit mieheen ja näin pisteet Näädille lukemin 3-8.

Indians voiton myötä KrP kiilasi hetkellisesti sarjataulukon piikkipaikalle, mutta Oilers kävi tuon paikan ainakin hetkellisesti ottamassa itselleen sunnuntain FBC voittonsa myötä. Tilanne kärjessä on äärimmäisen kutkuttava, kun top4 joukkueet mahtuvat 3 pisteen sisään, joskin 3. majaileva Classic on pelannut sijoilla 1 ja 2 olevia Oilersia ja KrP:tä ottelun vähemmän, ja Indians puolestaan neljäntenä pelannut ottelun enemmän kuin KrP & Öljymiehet, sekä 2 ottelua enemmän kuin Classic.

KrP:n seuraava ottelu on 3.11., kun joukkue matkaa Oilersin vieraaksi Espooseen. Seuraavassa kotiottelussa sunnuntaina 5.11. Näätien vieraaksi saapuu OLS. Tervetuloa!