12.03.2023

Nokian KrP:n miesten F-liigajoukkue kiilasi runkosarjan voittoon kaatamalla Classicin vieraissa lauantaina 11.3.2023 tiukassa ottelussa lukemin 3-4. Oilersin voittaessa TPS:n, tarkoitti se sitä että KrP loppujen lopuksi keräsi kaksi pistettä enemmän kuin ennen viimeistä kierrosta piikkipaikalla ollut TPS ja täten pääsi valitsemaan myös lauantai-illan valintatilaisuudessa ensimmäisenä pudotuspelivastustajansa puolivälieriin, ja myös saa kotiedun koko playoff-matkalleen. Puolivälierävastustajaksi valikoitui Oulun Luistinseura, jonka Näätälauma on tällä kaudella jättänyt pisteittä, vaikkakin OLS on ollut Näätien liigahistorian aikana yllätysvalmis joukkue KrP:tä vastaan. Puolivälierien ensimmäinen runkopäivä on 15.3 keskiviikkona, ja varmistetut pelipäivät ja aikataulut varmistetaan pikimiten niiden varmistuttua.

Lauantain ottelu Classicia vastaan, kuten edeltä jo käy ilmi, oli kummallekin joukkueelle erittäin merkityksekäs ja lähtöasetelmat olivat tasaiset. Molemmat joukkueet olivat tasapisteissä jaetulla kakkospaikalla, ja voitot tällä kaudella tähän saakka olivat KrP:lle 2-1, kun Classic kaatoi Näädät SuomenCupin välierissä.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä, ja ensimmäiseen kymppiin saakka molemmilla joukkueilla oli vain jokunen maalipaikka avata illan maalihanat. Kotijoukkue Classic aloitti maalinteon ajassa 13.04, kun juuri KrP-alivoiman jälkeen Sami Johansson pyssytti vasemmalta laidalta pienestä kulmasta pallon ohi Miro Tuomalan. Hetki tämän jälkeen, Classicin Eemeli Akola otti estämisjäähyn, eikä liigan tehokkain ylivoima erehtynyt, vaan naulasi 17.07 digitaalien näyttämällä ottelun tasoihin Joona Rantalan jakaessa palloa Mikko Laaksolle, jonka tarkka laukaus takakulmaan yllätti Lassi Torisevan ensimmäistä kertaa ottelussa. Erän loppuhetkillä Näädät saivat vielä muutaman kohtuuhyvän maalipaikan, mutta Classic-vahti Lassi Toriseva oli näistä eri mieltä, ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin lukemista 1-1.

Toisen erän alussa ajassa 2.31 KrP siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon, kun tuttu kaksikko juoni pallon Classic-maaliin. Puolustaja Morics Krumins levitti pohjalta vasempaan lainaan, ja Näätäkuningas Henri Johansson livautti pallon pienestä tilasta tarkalla laukauksella etukulmaan. Ajassa 8.15 kolisi jälleen kotijoukkueen päädyssä, kun KrP sumputti keskialueen hyvin, Krumins korjasi pallon talteen, vapautti Johanssonin laitaan joka jakoi korkeahkon lättysyötön kohti keskellä viilettänyttä Juuso Aholaa, joka taituiroi pallon suoraan ilmasta hyvällä laukauksella jälleen ohi Torisevan siirtäen Näädät kahden maalin johtoon. Vain 24 sekuntia ehti kulua, kun seuraavan kerran pallo löysi tiensä Classic-maaliin. Mikko Laakso jakoi kovan syötyön kohti Miska Mäkistä oikeasta kulmasta, mutta matkan varrella Classicin Nico Salon kantapää muutti pallon suunnan, ja se kimposi suoraan Classic maaliin. Näin KrP oli vajaassa yhdeksässä minuutissa vienyt itsensä kolmen maalin johtoon. Näissä lukemissa mentiin aina 17 minuutin kohdalle, jolloin tapahtui KrP:n mustahko puoliminuuttinen, kun ensin Sami Johansson pääsi lapioimaan Eemeli Salinin syötön takatolpilta sisään, ja hetkeä myöhemmin Eemeli Salin lapioimaan Sami Johanssonin syötön maalin edustalta sisään. Näiden maalien myötä toiselle erätauolle lähdettiin lukemissa 3-4.

Kolmannessa erässä ei lisämaaleja nähty, vaan maalivahdit laittoivat oman shownsa pystyyn. Molemmissa päissä vahdit ottivat upeita torjuntoja, mutta etenkin Miro Tuomala KrP-maalilla venytti useaan kertaan aivan ”highlight”-tason koppeja nollaten 3-4 lähes varmaa maalipaikkaa. Classicin ottaessa maalivahtia pois, Näätäviisikko pysyi tiiviinä ja uhrautuvana, ja vielä kaksi sekuntia ennen loppua Sami Johansson pääsi kokeilemaan laukaustaan vielä kertaalleen, mutta ”Iso Jöpö” Henri Johansson oli tässäkin ottamassa vielä ison blokkauksen laukaukseen, jonka jälkeen summeri vapautti Näätälauman riehakkaaseen voiton juhlintaan. Muutaman piinaavan minuutin päästä myös loppulukemat Oilers-TPS ottelusta varmistuivat, ja näin KrP kiilasi itsensä runkosarjan voittajaksi.

Ottelun jälkeisessä valintatilaisuudessa joukkueen kapteeni Joona Rantala ilmoitti Nokian KrP:n valinnaksi OLS:n. Perusteluja kysyttäessä, valikoitui OLS vastukseksi runkosarjan sijoituksen mukaan. Kapteeni kommentoi myös Classicin voittamisen olleen se makein tapa ottaa runkosarjan voitto, mutta myös tyynesti todeten, että runkosarjan voitto oli tässä vaiheessa seuraava askel, joka vihdoin kyettiin ottamaan. Ennakkosuosikin viittaa Näädille aseteltaessa, jätti Rantala sen tehtävän Ruutu+ :n studioraadin tehtäväksi. OLS kapteeni kertoi myös Ruudun lähetyksessä, että KrP:n valinta oli heille skenaarioista mieluisin, ja puolivälierävastus otettiin hyvillä mielin vastaan.

Puolivälierät alkavat tulevalla viikolla Näätälauman kotiottelulla. Ottelun ajankohta ilmoitetaan heti sen varmistettua. Tervetuloa sankoin joukoin Raholaan kannustamaan Näätälauma kohti mestaruutta!