03.10.2014

Nokian KrP:n pelit jatkuvat maanantaina 6.10. kotiottelulla paikallisvastustaja KOOVEE:ta vastaan. Kyseessä on kauden ensimmäinen paikalliskamppailu, joten luvassa on varmasti kiihkeätunnelmainen ottelu. Näätälauma kärsi edellisessä ottelussaan kirvelevän 4 – 5 tappion NST:lle, joten kauden ensimmäinen voitto on kahden pelatun ottelun jälkeen vielä ottamatta. KOOVEE sen sijaan lähtee otteluun kahden ottelun voittoputkessa nujerrettuaan sekä sarjanousija SalBan, että Josban. Näissä matseissa KOOVEE:n hyökkäyksestä on löytynyt tehoja, mutta toisaalta myös omissa on soinut useasti. Näädät ovat sen sijaan puolustaneet kahdessa ensimmäisessä pelissään suhteellisen tiiviisti.

Joukkueen terveystilanne ennen ottelua on melko lailla hyvä; joukkue on saanut harjoitella lähes koko rosterin voimin, ja vain muutaman pelurin kohdalla maanantaina pelaaminen ei ole vielä täysin varmaa. Pelipaikoista käydäänkin kovaa kilpailua, ja Raholassa nähdäänkin maanantaina varmasti erittäin motivoitunut kotijoukkue. NST –pelissä Näädät olivat pitkään kuskin paikalla, mutta lopussa vierasjoukkue kiilasi ohi. Nyt tavoitteena onkin pitää peli näpeissä koko 60-minuuttisen ajan.

Tervetuloa kannustamaan Näätälauma voittoon!

Ma 6.10. klo 18.30 Nokian KrP – KOOVEE/ Raholan lk

Lippujen hinnat:

Aikuiset: 10€
Opiskelijat/eläkeläiset/työttömät: 7€
Lapset (7-15v): 5€

Alle kouluikäiset sisään ilmaiseksi, jäsenkortilla ilmainen sisäänpääsy.