18.02.2015

Nokian KrP kohtaa torstain kotiottelussaan TPS:n. Molemmat joukkueet jahtaavat vielä sijoja 9 ja 10 joilla välttäisi play out –ottelut. Näätien play off –sauma on enää teoreettinen ja vaatisi lopuista otteluista pelkkiä voittoja sekä OLS:n ja NST:n konttaamista lopuissa otteluissaan. Tepsi sen sijaan tarvitsee torstain ottelusta voiton pitääkseen edes ohuet toiveet karsintapelien välttämisestä elossa; joukkueella on play out –viivaan matkaa kuusi pistettä ja otteluita turkulaisilla on jäljellä kolme. Näädillä on jäljellä neljä ottelua ja karsintaviivaan on matkaa tällä hetkellä kolme pistettä.

Joukkueella on torstain pelin alla useampia pelaajia joiden pelikunto on vielä arvoitus; Tommi Merto on aloittanut kevyen harjoittelun. Myös Henri Johansson sekä Johannes Jokinen ovat jo pystyneet harjoittelemaan joukkueen mukana. Positiivisia uutisia saatiin myös valmennuspuolelta, kun sekä Heikki Luukkonen, että apuvalmentaja Jaakko Inha solmivat seuran kanssa 1+1 muotoa olevat jatkosopimukset.

Kun usea totuttu vastuunkantaja on ollut viime peleistä sivussa, on uusia naamoja noussut ottamaan isompaa roolia. 95 –syntynyt Kalle Keskitalo on ollut viime peleissä kovassa pistetahdissa ykkösketjun keskellä. Makeassa SSV –voitossa kapteeni Jesse Vainio nousi esiin myös pisteiden valossa keräten tehot 2+1. Kokeneemmasta kaartista Ville Kangasmäki on myös ollut viime peleissä todella tärkeässä roolissa pelaten tarvittaessa niin hyökkääjän kuin puolustajankin paikalla.

Torstaina on erätauoilla mahdollista päästä näkemään myös tulevia salibandynäätiä, kun 09 –syntyneet pojat iskevät tyttöjä vastaan. KrP:hen on viimeisen muutaman vuoden aikana liittynyt valtava määrä uusia junioreita, ja tälle kaudelle seuraan on saatu myös muutama tyttöjuniorijoukkue. Tervetuloa paikan päälle ihailemaan pieniä pelaajanalkuja ja seuraamaan kotimaista huippusalibandya.

Nokian KrP – TPS 19.2.

Raholan lk 18:30

Lippujen hinnat:

Aikuiset: 10€

Eläkeläiset/työttömät/opiskelijat: 7€

Lapset(7 – 15v.): 5€

Alle kouluikäiset sisään ilmaiseksi. Jäsenkortilla ilmainen sisäänpääsy.