21.02.2014
Salibandyliigassa eletään jännittäviä aikoja, runkosarjaa on kahdesta, kolmeen otteluun jäljellä jokaisella joukkueella ja paljon on vielä auki. Runkosarjan voitto tulee olemaan neljän kauppa ja playoff peleihinkin on vielä tunkua. Nokian KrP:n osalta tilanne on loppujen kahden pelin osalta hieman stabiilimpi, kahdella voitolla ja Kooveen samanaikaisella kompuroinnilla karsintapelit on vielä mahdollista välttää. Mutta toisaalta kahdella tappiolla ja OLS:n kahdella voitolla sarjasijoitus voi vielä tippua yhden sijoituksen, joka tarkoittaisi kotiedun menettämistä karsintaotteluihin. Divarin kärkijoukkueet ovat todella kovia kotijoukkueita, joten tämä vaihtoehto ei ole todellakaan joukkueen mielessä.
KrP:n miehistön loukkaantumisongelmat alkavat saada jo surkuhupaisia piirteitä. Ennen viime peliä sivuun joutui jäämään tälläkertaa Lasse Salminen ja Miro Lehtinen, lisäksi Lukas Meister pelasi nilkka täysin sökönä kipulääkkeillä. Pahiten tämä loukkaantumissuma heijastuu harjoitteluun, jossa joudutaan kokoajan menemään lähes juniorimiehistöllä eikä viisikkotason harjoittelu onnistu mitenkään. Positiivista on tosin se, että pitkään poissaolleet Jani Rajala ja Jesse Vainio ovat olleet jo muutaman viikon reenivahvuudessa, tosin pelikunto ei ole kummallakaan vielä lähellekään sataprosenttinen, jonka takia paluuta pelikentille ei ole vielä tapahtunut. Pitkäaikaispotilaiden Janne Suoniemen ja Rene Anderssonin kausi on hyvin todennäköisesti ohi.
Runkosarjan viimeisen kotiottelun vastustaja ei voisi juuri kovempi olla, sillä Raholaan saapuu todella rutinoitunut ja jälleen mestaruutta tavoitteleva SSV. Tälle kaudelle SSV kasasi selkeästi laajemman ringin kuin muutamana viimeisenä kautena, jolloin pudotuspeleissä tulleet sairastelut ja loukkaantumiset avainmiehille supistivat kokoonpanon liiaan ohueksi mestaruuden voittoa ajatellen. Hyviä hankintoja olivat esimerkiksi TPS:n tähtipelaajat Miko Kailiala ja Lauri Stenfors, joiden parhaat pelit ovat vielä tulevaisuudessa, mutta taso on jo nyt maajoukkuetasoa.
Nokian KrP – SSV lauantaina 22.2.2014 kello 17.00 Rahola Areena
Ilmoittaudu otteluun facebookissa tästä, niin nimelläsi löytyy 2 vapaalippua lipunmyynnissä!