04.04.2022

KrP:n miesten edustusjoukkueen sopimusuutiset saavat jatkoa, kun puolustaja Jere Mattila, sekä hyökkääjä Joonatan Kovanen solmivat jatkon Näätien kanssa! Mattilan sopimus on 2 vuotta, ja Kovasen sopimus vuoden mittainen.

Jere Mattila on KrP:n oma kasvatti, joka nuoresta iästä huolimatta debytoi jo kaudella 2016-2017 Näätien liigajoukkueessa tehden debyyttikaudellaan 21 ottelussa tehot 2+1. Ensimmäisestä liigakaudestaan lähtien Mattila on kuulunut Näätien runkopuolustajiin, ollen myös ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja, joka saavutti liigassa 100 pelattua runkosarjan ottelua. Uransa aikana Mattila on pelannut runkosarjassa yhteensä 135 ottelua iskien niissä tehot 32+22=54. Maajoukkuedustuksia Mattilalta löytyy U19- ja U23-ikäluokista.

Näin Näätien oma kasvatti kommentoi jatkosopimustaan; ”Upeat fiilikset jatkaa kasvattajaseurassa edelleen. Pelivuosien aikana Näädistä on löytynyt upeita ystäviä, ja taustajoukot ovat mahtavia. Innolla odotan jo tulevaa, ja uskon että jatkamalla laadukasta tekemistä voimme saavuttaa yhteiset tavoitteet”

Joonatan Kovanen debytoi liigassa NST:n paidassa kaudella 2015-2016. Taipalsaaren Kisan kasvatti siirtyi kahden divarikauden jälkeen Näätälaumaan kaudeksi 2018-2019. Oikealta kovaa laukova hyökkääjänä useimmiten viihtyvä Kovanen on edustanut urallaan U19-maajoukkuetta, josta häneltä löytyy U19-maailmanmestaruus, sekä U23-maajoukkuetta. Kuluvalla kaudella vuoden vaihteen jälkeen Kovanen on ollutkin yksi Näätälauman tehokkaimmista pelaajista, ja pudotuspeleissä hän on summannut viidessä ottelussa tehopisteet 4+6=10, ja tällä hetkellä hän on pudotuspeleissä tehokkain KrP-pelaaja.

Kovanen kommentoi jatkoaan näin; ”Siisti fiilis jatkaa pelaamista Näädissä ammattimaisessa ja vaativassa ympäristössä hyvien kavereiden kanssa. Tuntuu, että jokaisella on sama päämäärä, jota kohti paiskotaan hommia päivästä toiseen. Ens kauden joukkueeseen tulossa mielenkiintosia uudistuksia pelaajien ja valmennuksen osalta, joten siisti nähdä mitä tulevan pitää. Nähdään Raholassa!”

Seuraava välierä pelataan torstaina Raholassa klo 18.30 alkaen, ja ensimmäisellä erätauolla julkistetaan uusi pelaajasopimus kaudelle 2022-2023. Loppuviikosta julkaisemme vielä muutaman jatkosopimuksen.