10.03.2014

Nokian KrP aloitti viikonloppuna taistelun liigapaikkansa puolesta kaudelle 2014-15 1.divisioonan kolmosen SB Vaasan kanssa. Vaasa on kahden pelin kokemuksella osoittautunut urheilulliseksi ja vaaralliseksi joukkueeksi suoraviivaisella pelitavalla höystettynä. KrP on kuitenkin ottelun tiukoissa paikoissa näyttänyt maalipaikoissa huomattavasti terävämmältä ja on käyttänyt omat paikkansa hyvällä prosentilla. Lisäksi KrP:n maalivahti Matti Tuomiranta on ollut itse varmuus molemmissa karsintapeleissä ja antanut vaikeilla hetkillä oman apunsa joukkueelle.

Lauantainen karsintasarjan avauspeli ratkesi käytännössä toisen erän puolivälissä Näätien mentyä 5-1 johtoon, loppuaika oli enemmän pelailua ja asetelmien hakua seuraavaan peliin. Lauantain lopputulos lopulta kotijoukkueelle 7-2 ja lopussa päästiin vielä lepuuttamaan osaa avainpelaajia ja antamaan kaikille kokoonpanossa olleille peliminuutteja.

Sunnuntain vierasottelu Vaasassa tiedettiin jo etukäteen todella vaikeaksi kamppailuksi erilaisen pelialustan ja pitkän bussimatkan takia. Pelistä tulikin todellinen trilleri, joka olisi voinut rehellisyyden nimissä kääntyä hyvin myös Vaasan hyväksi, etenkin 1.erässä KrP oli täysin tuuliajolla ja vain maalivahti Tuomirannan huippuotteet sekä Vaasan epätarkka viimeistely pitivät lukemat vain 1-0 lukemissa ensimmäisen erän jälkeen. Toiseen erään saapui jo paremmin valmistautunut Näätälauma ja pallon hallinta siirtyi lauantaiseen tapaan pitkälti KrP:lle. Kakkosketju Rikala-Nieminen-Merto-Koskela-Meister rakensi monta hyvää maalipaikkaa erässä ykkösketjun vieläkin hieman hakiessa omia syöttölinjojaan. Toisen erän jälkeen Näädät 2-3 johdossa.

Kolmanteen erään pariin ekaan vaihtoon KrP tuli terävästi mutta pieni herpaantuminen 1vs1 pelaamisessa oman maalin edessä toi Vaasan kuin varkain tasoihin uudelleen. Tämä hieman kipsasi hetkellisesti Näätälauman peliä ja Vaasa meni ansaitusti jo 4-3 johtoon ennen erän puoliväliä. Tässä kohtaa astui esiin alkupelin hieman uneliaasti pelannut ykkösketju, Miro Lehtinen taisteli itselleen irtopallon ja antoi todella hienon poikittaissyötön kentän lävitse Henri Johanssonin lapaan, joka omalla totutulla varmuudellaan puttasi pelin tasoihin. Tämän jälkeen KrP oli selkeästi aktiivisempi osapuoli pallon kanssa ja yhdestä hyvästä Lehtisen haastosta maalipaikkaan Vaasa joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti. Ylivoimapelin alku ei suuria lupaillut vaan vedot paikkuivat ensimmäiseen mieheen tai jätettiin vetämättä selvistä vetopaikoista. Kuitenkin aivan erikoistilanteen lopussa Ville Kangasmäki piti maltilla palloa siivessä ja antoi todella kauniin kovan syötön maalin eteen, josta iki-KrP, taistelun ruumillistuma Osmo Reentilä sai kunnian viimeistellä pallon verkkoon kaksi minuuttia ennen loppua. Lopussa vaarallisemmat paikat nähtiin Vaasan päässä, Tommi Merton lauottua pallon tyhjän maalin tolppaan. Kova taistelu ja nousujohteinen peliesitys riittivät tälläkertaa voittoon ja antoi toisen kiinnityksen sarjapaikan puolesta.

Näätälaumalla on siis torstaina mahdollisuus ratkaista sarjapaikka myös ensi kaudelle kello 18.30 alkaen Rahola Areenassa.