05.03.2014

Nokian KrP:n mollivoittoinen kausi saa jännittävän päätöksen liigakarsintojen muodossa, jotka alkavat lauantaina 8.3.2014 Raholassa. Näätien karsintavastustajaksi tuli 1.divisioonan runkosarjan kolmonen SB Vaasa, joka oli vielä syyskaudella suoran nousijan paikalla. Liigapaikka ratkeaa kolmella voitolla. KrP:n kevätkausi sujui huomattavasti paremmin kuin syksy ja kahden viimeisen runkosarjakuukauden pistetahdilla olisi taisteltu jopa playoff-paikasta, mutta 26 peliä on rehellinen tapa ratkaista sijoitukset ja KrP jäi lopulta sijalle 12.

Näätälauman kautta on varjostaneet jatkuvat loukkaantumiset, tälläkin hetkellä Lasse Salmisen, Janne Suoniemen ja Rene Anderssonin kausi on todennäköisesti ohi. Lisäksi Miika Nieminen, Miro Lehtinen ja Jussi Mustalahti saivat kolhuja Oulussa runkosarjan päätöskierroksella. Positiivista on Jani Rajalan paluu kentille OLS peliin sekä koko kauden poissaolleen Jesse Vainion paluu polvivamman jäljiltä karsintasarjaan. Ensimmäisen painepelin KrP pelasi jo viime perjantaina Oulussa, jossa voittajalle lohkesi kotietu karsintoihin, KrP pystyi taistelemaan hienon 5-2 vierasvoiton kovassa paikassa ja vältti matkustamisen ensimmäiseen karsintaotteluun.

Karsintavastustaja SB Vaasa on mielenkiintoinen tuttavuus, KrP pelasi viimeksi Vaasaa vastaan ensimmäisellä divarikaudellaan kahdeksan vuotta sitten 1.divisioonassa, mutta tuosta ajasta molemmat joukkueet ovat vaihtuneet lähes kokonaan, joten niillä peleillä ei painoarvoa ole tähän sarjaan. Vaasalla on suhteellisen nuori joukkue, josta isolle yleisölle tunnetuimmat nimet ovat ehkä liigakokemusta Classicista omaava Markus Lehtivuori sekä TPS:ssä viime kaudella vielä pelannut Juuso Pietilä. Vaasan omasta tuotannosta Kukon veljekset Arttu ja Joona ovat erittäin kovia tekijöitä ainakin divaritasolla. Myös farmiyhteistyö SPV:n kanssa on tuonut hyviä vahvistuksia Vaasan riveihin pitkin kautta, osa heistä vieläkin mukana.

Tervetuloa kannustamaan Näätälauma liigapaikkaan myös ensi kaudeksi!

Liigakarsintaa: Nokian KrP – SB Vaasa lauantaina 8.3.2014 kello 18.30 Rahola Areena (Liput: Aikuiset 10€, opiskelijat 7€, lapset 5€, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Lisäksi seuran jäsenkortilla ja VIP-kausikortilla ilmainen sisäänpääsy)