27.12.2014

Nokian KrP ja NST Lappeenrannasta tasasivat sarjapisteet 8 – 8 lukemiin päättyneessä lauantai-illan ottelussa 20.12. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä 65 minuutin ajan, eikä edes jatkoaika tuonut selvyyttä joukkueiden välisestä paremmuudesta.

Ensimmäisessä erässä nähtiin peräti kahdeksan maalia, ja näyttikin siltä, kuin molemmat joukkueet odottelisivat jo joulutaukoa. Erässä vihellettiin myös kaksi kahden minuutin jäähyä molemmille joukkueille, ja jäähyjen aikana nähtiinkin sekä ylivoimaosuma, että myös alivoimamaali, sekä yksi osuma tasavajaalla. Kotijoukkue NST ehti käydä jo 4 – 2 johdossa, mutta Näädät tekivät erän kaksi viimeistä maalia ja erätauolle siirryttiin tasatilanteessa 4 – 4.

Toinen erä jatkui tasaisissa merkeissä; tällä kertaa KrP ehti hankkia kahden maalin johdon, jonka NST kuitenkin kiri tasoihin erän loppuun mennessä. Erässä vihellettiin kolme jäähyä, joista kaksi vierasjoukkueelle. Näätien erikoistilannepelaaminen oli kuitenkin parantunut ensimmäisestä erästä; molemmat alivoimat selvitettiin ilman takaiskuja ja erän ainoan ylivoiman aikana Antti Naskali vei Näädät 5 – 6 johtoon Milan Garcarin syötöstä. Kahden erän jälkeen tulostaululla seisoivat 7 – 7 lukemat.

Kolmannessa erässä ei nähty enää samanlaista maali-ilottelua, kuin ensimmäisen 40 – minuuttisen aikana. KrP:n erikoistilannepelaaminen oli jälleen hyvällä tasolla; Näädät selvittivät molemmat alivoimat ja ottelun viimeisen maalin teki Morics Krumins ajassa 52:42 – lähes heti jäähyaitiosta päästyään. Tasoituksen jälkeen Näädät kestivät vielä minuutin alivoimalla. Viimeiset seitsemän minuuttia eivät enää tarjonneet maaleja tai ylivoimapeliä kummallekaan joukkueelle, joten 8 – 8 tilanteessa edessä oli jatkoaika.

Jatkoaika ei ihmeitä tarjonnut, todelliset huippupaikat jäivät vähiin. Vielä loppuvihellyksen soidessa NST:n Daniel Steiger hankki itselleen jäähyn vaarallisesta pelistä, mutta juuri muuta kerrottavaa jälkipolville ei tästä jatkoajasta jäänyt.

Sekavan ensimmäisen erän jälkeen Näätien erikoistilannepelaaminen parani selkeästi. Sekä Krumins(2+1), Johansson(0+3), että Garcar(1+2) saalistivat kolme tehopistettä. Näädiltä kaikki kolme ketjua onnistuivat maalinteossa. Johansson paranteli asemiaan liigan kaikkien aikojen pistepörssissä nousten kakkossijalle tasapisteisiin Mikko Kohosen kanssa.

Nokian KrP:n seuraava ottelu pelataan 6.1. Raholassa jolloin vastaan asettuu sarjanousija SalBa.