15.03.2010
Nokian KrP hyytyi kolmannessa ottelussa
”Tää on nyt tässä, voittajat muistetaan”
- Seppo Auvinen
Nokian KrP:n kohtaloksi muodostui perjantai-ilta Mosahallissa Tapanilassa, jossa Erä juoksi nokialaisilta jalat alta. Erä meni välieriin voitoin 3-0, kun avausottelu päättyi voittomaalikisan jälkeen ja toisen ottelun Erä voitti jatkoajalla. Perjantaina ei tarvittu kolmen erän jälkeen ratkaisuja, kun Erä voitti KrP:n 20-vuotisjuhlaottelussaan selvästi lukemin 7-2 (1-1, 3-0, 3-1).
–Tää on nyt tässä, voittajat muistetaan. Erä oli liukkaampi ja ansaitsi voiton. Me väsyimme, eikä paukutkaan riittäneet. Iso hatunnosto koko joukkueelle, vaikka erilaisia vastoinkäymisiä kauden aikana olikin. Meillä oli likaa loukkaantumisia ja joukkuekin eli menijöillä ja joillakin tulijoilla, toteaa päävalmentaja Mika Myllyniemi.
Vuosi sitten yksi maali ratkaisi KrP:n sarjapaikan ja nyt joukkue oli mukana pudotuspeleissä ja haastoi runkosarjan voittajan kahdessa ensimmäisessä ottelussa.
—Ykköskenttä toi meidät näihin peleihin mukaan. Pasi Järvinen, nuori kaveri, pelasi erinomaisesti. Toivottavasti joukkue pysyisi koossa ja muutamia hankintoja voisi ensi kaudelle tehdä. Tähän hommaan on kaikkien panostettava 100%:sti, jatkaa Myllyniemi, jolla on sopimus joukkueen kanssa vielä ensi kaudeksi.
Perjantaisen ottelun avauserä oli maalillisesti ihmeellinen, kun ajassa 0.13 kotijoukkue meni johtoon ja ajassa 19.57 Niko Nordlund tasoitti. Toista erää hallitsi kotijoukkue kuten myös kolmattakin, jossa nokialaisten toisen maalin laukoi Jarkko Lakanen. Joukkueen kapteeni Heikki Rantala syötti molemmat maalit. Kotijoukkueesta Jani Kukkola teki kolme maalia.
Maalivahdeista Pasi Järvinen torjui 38 laukausta, kun Erän kanssa jatkosopimuksen tehnyt Jani Naumanen nappasi 18 laukausta kiinni. Lukematkin kertovat missä päässä peliä pelattiin.
–Nyt vedetään jonkin aikaa henkeä ja aletaan katsoa ketkä jatkavat. Heitetään vaikka tikoilla kärpäsiä, jos ei muuta keksitä.
Erä oli ensimmäinen joka varmisti välieräpaikkansa.