22.10.2009
NST saapuu KrP:n vieraaksi
Nokian KrP:n kotiottelut jatkuvat lauantaina 24.10, kun NST saapuu vastustajaksi Lappeenrannasta. Ottelu pelataan totuttuun tapaan Tampere Areenalla Kalevassa kello 18.30 alkaen.
NST on sarjan hännillä pisteittä viiden pelatun ottelun jälkeen, joten paineet NST-leirissä alkavat varmasti kasvaa pistesaldon avaamiseksi. Samalla voidaan kuitenkin todeta katsottaessa NST:n alkuohjelmaa, että se on ollut vaativa, sillä vastassa ovat olleet sarjan kärkipäähän veikatut SSV, Erä, SPV ja Koovee. Joten mistään katastrofialusta ei lappeenrantalaisten kohdalla kuitenkaan voida vielä puhua vaikka pisteitä ei olekaan kertynyt. Näiden lisäksi NST on toki kokenut kirvelevän jatkoaikatappion AC Hakille nollakerholaisten kohtaamisessa.
NST:n joukkueessa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta edellisestä kaudesta. Nimekkäin menetys oli puolustaja Aki Seppälä ja tulopuolella 1.divisioonan Barbaareista siirtyneet Toni Kokkonen ja Petri Pyysing sekä Ruotsin paluumuuttaja Petri Ikonen. Tehokkain joukkueesta on ollut Kokkonen tehoilla 4+4=8. Muuten joukkueen tehot ovat jakautuneet tasaisesti joukkueen kesken.
Kotijoukkue KrP on esiintynyt kahdessa edellisessä ottelussa erittäin vahvasti tuloksena 4-12 vierasvoitto Classicista ja 4-8 vierasvoitto Trackersista. Alkukauden pienen vaisuuden jälkeen suunta on siis kääntynyt parempaan ja toivotaan, että otteet jatkuvat yhtä iloisina lauantainakin. KrP on sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla 4 kuudella pisteellä, mutta sarja on erittäin tasainen ja käytännössä sijat 4-8 ovat tasapisteissä ja sijat tästä ylös- ja alapäin ovat myös aivan lähituntumassa.
Pelillisesti näyttäisi myös, että KrP on alkanut löytämään toimivia viisikoita ja ratkaisijoitakin joukkueesta löytyy nyt laajalla rintamalla. Henri Johansson (9+2), Heikki Rantala (4+4), Veli-Matti Hynynen (4+3), Lasse Salminen (4+3), Niko Nordlund (1+6) ja Tommi Merto (2+4) ovat tällä hetkellä joukkueen tehokkaimmat pelaajat, mutta tämänkin rintaman takana löytyy useita onnistujia, joten voidaan sanoa, että KrP on onnistunut koko joukkueen tasolla hyvin.
Ennen kauden alkua KrP:n puolustuspelaamista ja -asennetta arvioitiin haavoittuvaksi, mutta puolustuspelaamisessa KrP on onnistunut vähintäänkin kohtuullisesti tällä kaudella ja parannus on ollut selkeä edelliskaudesta tällä osa-alueella. Omaa kieltä onnistumisesta puhuvat myös Johanssonin (+10) 3.sija ja Nordlundin (+7) 11.sija liigan +/- tilastossa. Parannettavaa puolestaan KrP:llä on edelleen erikoistilannepelaamisessa. Varsinkaan KrP:n ylivoima ei ole vielä saavuttanut sitä tasoa, johon sen potenttiaali riittää. Tasaviisikoin KrP on puolestaan onnistunut hyvin. Nähtäväksi jää saako KrP myös ylivoimapelinsä kohdalleen lauantaina, jos sitä on tarjolla.
Lauantain NST-pelin jälkeen KrP:n ottelut jatkuvat heti sunnuntaina 25.10 Suomen Cupin pelillä AC Hakia vastaan Vantaalla ja keskiviikkona 28.10 KrP matkustaa TPS:n vieraaksi Turkuhalliin.
Pääsymaksut NST-peliin ovat: aikuiset 8 Euroa, opiskelijat 6 Euroa, lapset 4 Euroa ja alla 7-vuotiaat ilmaiseksi.