25.11.2010

Lauantaina pelataan Raholassa KrP:n viimeinen ottelu ennen seuraavana viikonloppuna alkavia MM-kotikisoja. Ottelussa onkin mahdollisuus nähdä iso määrä tulevia MM-pelaajia. Kotijoukkueen Henri Johanssonin lisäksi, SSV suorastaan vilisee maajoukkuemiehiä. Maalivahti Henri Toivoniemi, puolustaja Timo Toivonen sekä hyökkääjät Harri Forsten, Mikael Järvi ja Tero Tiitu takaavat hikisen iltapuhteen KrP:lle.

SSV:n liigakausi ei ole tällä kaudella ollut aivan voitosta voittoon liitoa, vaan mukaan mahtuu kolme tappiota Erälle, Kooveelle ja Classicille. Muutenkaan SSV ei perinteisesti ole vielä aivan parhaimmillaan syksyn ja alkutalven otteluissa. Edellisessä ottelussa SSV kuitenkin nuiji liigan keskikastin Loviisan Torin peräti 10-1, joten iskukyky on kyllä tallessa vuosaarelaisilla. Alkukaudella SSV:n ohjelmaa sotki lisäksi Eurocup turnaus Latviassa, josta tuliaisina kirvelevän välierätappion (3-4 Storvreta IBK:lle) jälkeen pronssia.

Nokian KrP:n peli on saatu edellisen maajoukkuetauon aikana mukavaan uomaan ja alkukauden pahimpiin puutteisiin on saatu korjausta viisikkoharjoittelun kautta. Ennenkaikkea pelinopeutta on saatu parannettua alkukaudesta. Suuri tekijä tässä on ollut vakiintuneet viisikot.

Yksi isoimpia murheenkryynejä johon tarvitaan parannusta on ylivoimapeli, siinä KrP on koko liigan huonoin tällä hetkellä. Tosiasia on kuitenkin että toimivalla erikoistilanne pelillä voi jopa ratkaista yksittäisiä otteluita.

Seuraa heitä:

Nokian KrP: Matti Koskela

Viime kaudet pienessä roolissa Classicissa pelannut puolustaja on tunnustelevan alkukauden jälkeen löytänyt itseluottamuksen sekä tottunut selkeästi isompaan vastuuseen. Tärkeä osa KrP:n hyvin toimivaa Lakasen ketjua.

SSV: Harri Forsten

Liikkuva tietokone, peliälyltään aivan maailman ehdotonta eliittiä. Suomen MM-kisajoukkueen kakkossentteri Mika Kohosen jälkeen. Tällä kaudella syntynyt SSV:n paidassa 8 otteluun tehot 1+16, jotka kertovat miehen pelisilmästä.

Nokian KrP – SSV 27.11.2010 kello 15.00 Rahola Areena