21.09.2022

Nokian KrP:n miesten F-liigajoukkue otti kauden avausvoittonsa keskiviikkoiltana kotiyleisönsä edessä, kun LASB Lahdesta kaatui lukemin 8-5.

Vieraat saivat otteluun erinomaisen alun karaten jo 0-2 johtoon, kunnes Joona Rantala iski alivoimalla Henri Johanssonin syötöstä Näätien kavennusmaalin. Hetki tämän jälkeen LASB kuitenkin kasvatti eronsa jälleen kahteen Niko Einiön ylivoimamaalilla, hänen iskiessään pallon ohi KrP-maalilla debytoineen Kaapo Kettusen. Erätauolle siirryttiin siis lukemissa 1-3.

Ottelun toiseen erään saapui sisuuntunut Näätälauma. Joona Rantala sai maalin enteen LASB-puolustuksen harhasyötön, eikä joukkueen kapteeninnauhaa kantanut tehotykki paikasta erehtynyt. Tämän jälkeen kuitenkin seuraavana osui jälleen vierasjoukkue, kun ajassa 24.03 Tiitus Salokangas sivalsi vasemmasta laidasta illan toisen osumansa, ja kasvatten jälleen vierasjohdon kahteen. Hetkeä myöhemmin Tatu Havulan kaapiessa tolpassa kilahtaneen pallon omasta päästään matkaansa, ja heittäen ohjuripallon maalia kohden kiitäneelle Niko Einiölle, lurahti Havulan syöttö hieman yllättäen ohi Kettusen. Ottelun puolivälin täyttyessä, oli jälleen Näätien vuoro iskeä seuraava osuma. Henri Johansson sai Morics Kruminsin poikittaissyötön, ja laukoi ykkösellä nopean laukauksen aivan etuyläkulmaan ohi LASB-vahti Santtu Pohjosen. Kymmenen sekuntia ennen erän loppua, LASB:in Joni Puolakka lähetti pitkän kaaripallon kohti KrP-päätyä. Näätiin kesällä siirtynyt Eemil Ukkonen voitti upeasti 1v1 tilanteen kulmassa, avasi pystyyn Valtteri Viitakoskelle, joka kerkesi vielä jakamaan pallon keskeltä porhaltavalle Rantalalle, joka iski hattutempun täyteen vain sekunti ennen erän loppua. Näin erätauolle siirryttiin lukemissa 4-5.

Kolmannessa erässä Näädät iskivät lisää kaasua koneeseen, ja ajassa 13.05 jatkoi Henri Johansson pistetehtailuaan saaden Rantalalta syötön tutulle paikalle vasempaan siipeen laukaisten kohti takakulmaa, josta pallo otti vielä LASB-puolustaja Julius Salokankaan mailasta osuman mennen maaliin. Maali oli samalla ”Näätäkuninkaan” runkosarjan piste numero 1100. Ajassa 17.32 oli Johanssonin vuoro iskeä ylivoimalla hattutempullinen täyteen, kun vierasjoukkueen pitkä avausyritys päätyi Juuso Aholan katkaisemaksi, jonka poikittaissyötöstä Johansson iski pallon alakulmaan todella pieneen rakoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jasper Juuti syötti keskialueella suoraan Mikko Laakson lapaan, josta Laakson oli helppo työ iskeä helpottava kahden maalin johto tyhjään maaliin. Valtteri Viitakoski taisteli vielä seitsemän sekuntia ennen loppua pallon laitasumpusta itselleen, ja kaunisteli lukemat, niin-ikään tyhjään maaliin lukemiin 8-5.

Vierasjoukkueen hyvän alun jälkeen, KrP oli ottelun viimeiset 50 minuuttia kuskin paikalla, kiristäen ruuvia mitä pidemmälle ottelu eteni. Tästä kertoo myös joukkueiden laukaisumäärät, sillä Kaapo Kettusen saldo tänään Näätämaalilla oli 6/11 maalia kohden tullutta laukausta, ja virkaveli Santtu Pohjosen LASB-maalilla taas puolestaan 29/35. Näätälauman parhaana palkittiin tehot 3+1 iskenyt Henri Johansson, ja KrP:n nälkäisimpänä samaisen saldon 3+1 iskenyt Joona Rantala. Vierasjoukkueen parhaana palkittiin itseoikeutetusti Santtu Pohjonen, joka pitkälti piti vieraita pystyssä useilla huipputorjunnoillaan. Ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa tunnelma KrP:n valmennusjohdolla oli huojentunut, vaikkakin vieraat pääsivät alussa edelle. Päävalmentaja Janne Kainulainen antoikin positiivista palautetta joukkueelleen nöyryydestä, jota painotettiin ensimmäisellä erätauolla pukukopissa, ja joka siivitti Näädät ainakin tässä ottelussa tutumpaan peliformiin, jollaista on viimevuosina totuttu näkemään.

Näätien kausi jatkuu tulevana lauantaina kauden ensimmäisellä vieraspelillä Jyväskylässä Happeen vieraana Monnarilla klo 18.30 alkaen.