24.01.2010

Nokian KrP:lla huono kotikenttätaika

  • Seppo Auvinen

”Me ei jostain kumman syystä osata pelata kotikentällä”

Miesten salibandyliigassa Nokia KrP:lla on todella surkea kotipelien saldo. Joukkue on voittanut vain kaksi peliä ja hävinnyt kuusi. Jos pian ei joukkue ala voittamaan myös kotonaan, on edessä runkosarjan jälkeen kesäloma eikä ottelut jatku pudotuspeleillä. Viime marraskuussa edellisen ottelunsa voittanut TPS katkaisi pitkän voitottoman putkensa Nokian KrP:n kustannuksella perjantai-iltana Tampere Areenalla. KrP ja TPS lepsuilivat avauserän, mutta toisessa erässä turkulaiset halusivat ratkaista ottelun ja voittivatkin sen komeasti 2-6. KrP pääsi erässä vielä maalin päähän, mutta eivät halunneet tarjottua tasoitusta ottaa itselleen. TPS voitti lopulta ottelun maalein 5-9 (2-1, 2-6, 1-2).

–Avauserä oli löysäilyä ja sitten toisessa erässä tehtiin muutama merkkausvirhe ja kaveri pääsi rokottamaan. TPS meni 2-6-johtoon, mutta tulimme vielä maalin päähän. Emme pystyneet flegmaattisen asenteen takia nousemaan tasoihin ja sitä myötä mahdolliseen voittoon. Me ei jostain syystä osata pelata kotikentällä, toteaa päävalmentaja Mika Myllyniemi.

Kolmannessa erässä ei homma toiminut ja Myllyniemi sanoikin, että olisikohan parasta tulla kotipeleihin Nokian jäähallin parkkipaikan kautta.

–Kun joku osaisi sanoa, miksi meillä kotipelien pelaaminen on tällaista tervanjuontia. Kertokaa asia minullekin. Terävyys ja tappomeininki puuttuu vallan joukkueelta. Pelataan liikaa yksilönä eikä joukkueena. Kaikkien täytyy nyt tehdä itsetutkiskelua, niin valmentajat kuin pelaajatkin.

KrP:n tilanne pudotuspeliviivan tuntumassa käy tukalaksi ja jos ei voittoja ala tulla, ollaan pian viivan alla. Viisi joukkuetta hamuaa seitsemättä ja kahdeksatta paikkaa.

Perjantain ottelun ylivoimaisin hahmo oli TPS:n Mikko Hautaniemi, joka latoi neljä maalia KrP:n verkkoon ja paikkoja olisi ollut paremmalla tuurilla jopa kymmeneen. Markus Suntila maalilla otti ne kiinni mitkä pitikin.

KrP:n ainoa positiivinen pelaaja oli kolme maalia laukonut ja muutenkin hyvällä asenteella pelannut Henri Johansson. KrP vaihtoi 2-5-tilanteessa Pasi Järvisen pois maalilta ja tilalle tuli Mikko Vuorinen. Pasi ehti torjua 15 laukausta ja Mikko 14.

Keskiviikkona KrP matkustaa Espooseen ”öljymiesten”eli Oilersin vieraaksi ja perjantaina on vuorossa Nokian jäähallissa ottelu Classicia vastaan. Nokian ottelu alkaa kello 18.30.

–Nyt on ryhdistäydyttävä ja aloitettava kova duuni, jotta päästään voittojen tielle. Yksi tappio pudottaa sijoitusta, mutta voitto nostaisi sitä.