13.10.2009

Nokian Uutiset

  • Seppo Auvinen

Nokian KrP murskasi mestarisuosikki-Classicin


Kuuluttaja hehkutti jo ennen peliä Classicin voittoa

Miesten Salibandyliigassa pelattiin viime maanantai-iltana paikalliskamppailu Tampere Areenalla, jossa yksi suurimmista mestarisuosikeista, ainakin ennakkoon veikattu, Classic kohtasi Nokian Kristilliset Palloilijat. Ottelun alussa kuuluttaja hehkutti Classicin voittoa sanomalla, että KrP:lla on tämänkin pelin jälkeen koossa kaksi pistettä. Mutta mitenkäs hehkutuksen kävikään, sillä Nokian KrP murskasi Classicin maanrakoon maalein 4-12 (1-4, 0-5, 3-3).
Ottelussa oli reilu 1200 katsojaa, mutta tunnelma oli kuin kirkossa papin saarnan aikaan. Ainoat äänet sai KrP:n nuorten rumpuryhmä ja rumpujen pärinä lisääntyi sitä myöten, kun KrP iski maaleja tehokkaasti.
KrP sai hyvän alun, kun 2.46 Heikki Rantala laukoi 0-1 Niko Nordlundin syötöstä. Classic pääsi tasoihin ensimmäisen ja viimeisen kerran ottelussa ajassa 9.51, kun nokialainen Niko Juhola iski tasoituksen ylivoimalla. Nikon saldo oli lopulta 1+1 ja kaksi kahden minuutin jäähyä.
Erän loppu olikin sitten nokialaisnäytöstä, kun se iski kolmesti pallon ohi Classici-vahti Jussi Viitasen. Maalareina olivat Tommi Merto, joka teki ensimmäisen liigamaalinsa. Tommi pääsi vielä toisenkin kerran tuulettamaan maalia ottelussa tehdessään mahtavalla yksilösuorituksella lukemiksi jo 1-5. Tuo oli samalla ottelun voittomaali. Jarkko Lakanen teki lukemiksi 1-3 ja teki toisen maalinsa toisessa erässä. Jyväskylän lahja KrP:lle Veli-Matti Hynynen laukoi lukemiksi jo 1-4. Hynynen teki ottelussa hattutempun. Kahden maalin iltaa viettivät myös Jonne Haapasalo sekä Henri Johansson, ec-Classic. Henrin pistepörssin saldo on nyt neljästä ottelusta 7+1.
– En ihan tällaista odottanut tästä pelistä. Saimme kuitenkin pelin käyntiin hyvin ja koko joukkueen hyvä asenne oli kohdallaan. Kyllä minua aika tarkkaan entisen seuran pelaajat seurailivat. Onnistuin kahdesti tekemään maalinkin. Uskon, että tällainen fiilis jatkuu jatkossakin koko joukkueella. Rämmimme pahasti edellisessä pelissä, toteaa Henri Johansson.
Ottelun jälkeen jaetut Ilta-Sanomien tähdet menivät kaikki KrP:n pelaajille. Yksi tähti upean maalivahtipelin pelannut 20-vuotias Pasi Järvinen (kuvassa), kaksi tähteä Jonne Haapasalo ja kolme tähteä Tommi Merto.


– Nyt oli vakuuttavaa peliä. Tehtiin muutoksia omaan peliin perjantaisen sukelluksen jälkeen. Nyt lähdettiin nopeasti liikkeelle. Pasi (Järvinen) otti eleettömästi komeita koppeja. Puolustuspeli oli nyt hyvää ja sieltähän peli lähtee. Eihän tällaiseen voittoon voi olla muuta kuin tyytyväinen, toteaa KrP:n päävalmentaja Mika Myllyniemi.
Myllyniemi jatkoi vielä lehdistötilaisuudessa, että oli kiva näytön paikka parin huonon tai jopa surkean pelin jälkeen. Mies kehui joukkueen pelaamista joukkueena alusta asti eikä nöyristelty altavastaajana missään vaiheessa.
Pasi Järvinen torjui ottelussa 26 kertaa ja niistyä lähes kymmenkunta oli loistavia. Classicin maalissa kaksi erää torjunut ja yhdeksän maalia päästänyt Jussi Viitasen torjuntamäärä oli 16 ja kolmannessa erässä maalin tullut Matti Tuomiranta torjui kahdeksan kerta ja päästi kolme maalia.
KrP:n seuraava ottelu on ensi lauantaina, kun se matkustaa Trackersin vieraaksi Iittalaan.