07.03.2010
Ensimmäisestä osaottelusta piti tulla tsunami, kuten Erän pelikuvaajat 1.erän alkupuolella 2-0 tilanteessa ounastelivat, mutta toisin kävi.
KrP näytti voitontahtonsa ja tuli väkisin rinnalle ja ohikin, kunnes maailma musteni puoli minuuttia ennen loppua tulleella kavennusmaalilla. Jatkoaika oli yllättävän avointa peliä ja rankkarikisat nyt ovat aina suurelta osilta tuurikauppaa. Tosin hieman jäi jossiteltavaa, sillä ratkaisevassa Sami Lehtisen rankkarimaalissa harhautus näyttää menevän taaksepäin, jolloin rankkaria ei olisi pitänyt hyväksyä. Tai tee oma päätelmäsi tästä.
Maanantain 2.ottelussa KrP:n täytyy pitää oma pää huomattavasti tiiviimpänä kuin ensimmäisessä pelissä, sillä fakta on että joka ottelussa ei tulla latomaan Erän tasoista porukkaa vastaan 9 pelitilanne maalia. Maalivahtien onnistuminen on myös avainasemassa, sillä lauantain pelissä hyvävireinen maalivahti olisi ratkaissut voiton suuntaan tai toiseen.
KrP:n materiaali on edelleenkin selvästi kapeampi kuin Erällä, mutta onneksi ykkösketju ja erityisesti Nordlund, Johansson ja Hynynen ovat tällä hetkellä tulikuumia. Kakkos-, kolmosketjuissa on liikaa puolikuntoisia pelaajia, jolloin pelitempossa pysyminen ei oikein onnistu. Erällä taas on heittää jopa katsomosta vielä kovia nuoria pelimiehiä sotisopaan.
Tule katsomaan pystyykö KrP haastamaan toistamiseen Erän veitsikurkulle vai onko koko peli pelkkää tsunamia KrP maalilla…
Liput: Aikuiset 10€, opiskelijat 5€ ja 7-15-vuotiaat 4€ ja alle 7-vuotiaat ilmaiseksi