07.03.2010

Nokian KrP oli yllättää Erän pudotuspelien avauskierroksella

  • Seppo Auvinen

Salibandyliigan pudotuspelit alkoivat viikonloppuna ja Nokian KrP kohtasi Tapanilan Mosahallissa runkosarjan voittaneen Erän. Ottelusta muodostui enemmän kuin trilleri ja maaleja mätettiin urakalla. KrP oli vielä 38 sekuntia ennen loppua kiinni voitossa, mutta paha merkkausvirhe toi kotijoukkueen tasoihin. Edessä oli 10 minuutin jatkoaika, mutta sekään ei tuottanut tulosta voittajan suhteen.

Voittomaalikisassa ammuttiin aina yhdeksänteen pariin saakka, jolloin nähtiin ratkaisu. Kotijoukkueen Sami Lehtinen onnistui yllättämään Pasi Järvisen ja kun Veli-Matti Hynynen epäonnistui, sai Erä ensimmäisen voiton maalein 10-9 (5-4, 1-2, 3-3, 0-0, 1-0). Kolme voittoa tarvitaan välieräpaikkaan. Maanantai-iltana joukkueet kohtaavat Tampere Areenalla.

–Saimme kaikkea muuta kuin hyvän alun. Oli aika katastrofaalista, kuudessa minuutissa 3-0. Oli otettava aikalisä ja vaihdettava maalivahti. Onneksi saimme tehtyä kaksi seuraavaa maalia ja olimme pelissä mukana, toteaa KrP:n päävalmentaja Mika Myllyniemi.

KrP:n päästyä maalin päähän, soi hetkeä myöhemmin nokialaisten verkossa. Ja ajassa 12.47 kotijoukkue siirtyi jo 5-2-johtoon.

–Kova yritys palkitaan ja saimme avauserän loppuun kaksi maalia ja oli helpompi lähteä toisen erään. Toinen erä oli meidän hallinnassa, mutta olisi pitänyt tehdä useampi maali.

Kolmas erä kulki tasatahtiin, mutta nokialaisten mentyä 8-9-johtoon ja aika hupeni, näytti yllätys olevan valmiina. Mutta mitä vielä.

–Harmittaa vietävästi. Kotijoukkue pelasi 6-5-vastaan ja tiedettiin, että laidalta tullaan ampumaan ja niin siinä sitten kävikin. Kyllähän peli kokonaisuudessaan oli sellaista surffailua ja sai yleisö ainakin katsella maaleja. Molemmat joukkueet olivat alusta asti hermostuneita. Nyt näytettiin Erälle, etteivät tule helpolla meitä voittamaan. Maanantaina on varmasti meillä hyvä lataus ja voitto jää kotiin. Hiukan jäi harmittamaan Erän voittomaalikisan viimeinen maali, sillä siinä selvästi pelaaja siirsi palloa takaisin päin, joka ei ole sallittua. Muuten tuomarit vihelsivät hyvin.

Tuossa 3-0-tilanteessa Pasi Järvinen, jolla ei ollut paras päivä, antoi tilaa Mikko Vuoriselle. Voittomaalikisaan Myllyniemi heitti kuitenkin Järvisen takaisin maaliin. Kummankin joukkueen kolme ensimmäistä pelaajaa epäonnistuivat ja seuraavassa parissa molemmat onnistuivat. Viidennet parit epäonnistuivat ja tässä oli KrP:n Heikki Rantalalla mahdollisuus johdattaa joukkue voittoon, mutta kun ei niin ei sitten.

Tämän jälkeen oli sitten mies-miestä-vastaan. Molemmilta ensimmäiset epäonnistuivat ja kotijoukkueesta kolme seuraavaa onnistuivat. Nokian viimeisenä laukojana oli Veli-Matti Hynynen ja Jani Naumanen Erän maalissa torjui. Voitto jäi Tapanilaan. Nokialaisista Henri Johansson epäonnistui kahdesti, vaikka olikin varsinaisella peliajalla tehnyt rankkarista maalin.

Johansson teki ottelussa kolme maalia ja syötti yhden. Hynysen saldo oli kolme maalia ja kaksi syöttöä.