09.11.2013

Nokian KrP – SBS Masku 8-3 (2-0, 4-1, 2-2)

Lauantain pelit käynnistyivät SBS Maskua vastaan. Pelin luonne selvisi heti sen ensi minuuteilla. Masku peruuttaa, puolustaa ja iskee vastaan, KrP pitää palloa ja pyrkii luomaan maalitilanteita.

Ensimmäisessä erässä KrP onnistui kahdesti, erän alussa ja lopussa. Kun toista erää oli pelattu 1.25, tilanne oli jo 4-0 kotijoukkueelle. Sen jälkeen maaleja tehtiin tasaisesti pelin loppuun saakka. Masku ei pystynyt loppukiriin, eikä KrP saanut pallonhallinnasta huolimatta taululle erityisen selkeitä voittonumeroita.

Joukkueiden taso- ja ennen kaikkea resurssiero oli kuitenkin selvä. KrP kykeni jokaisella kolmella kentällisellä pelin dominointiin. Lisäksi kotijoukkue vei kaksinkamppailut hyvällä prosentilla ja karvasi tehokkaasti. Näätäkentällisten keskinäisestä vertailusta voidaan todeta, että ykkösnyrkki ei tällä kertaa ollut terävimmillään. Syynä oli kenties eilinen edustuksen Classic-peli, jossa sekä Jare Koskela, Jussi Mustalahti ja Elmo Luoto pelasivat täydet minuutit.

Näätäjoukkueen kahdeksaan maaliin merkittiin seitsemän eri tekijää ja kaikista kentällisistä. Onnistujista voidaan poimia Samuli Korhonen, jonka liike erottui muusta ryhmästä edukseen, Jere Vehmaro, jonka rauhallisuus paineistettunakin loi kentälliseen varmuutta sekä Santeri Nihti, joka kokoparrassaan pelasi siten miltä näyttikin eli oli joukkueen Äijä. Maskun ryhmästä erottui fyysinen kapteeni, joka pystyi yksinkin luomaan vaaratilanteita ja vei kaksinkamppailuja. Lopputulos Nokian KrP:lle 8-3 tasapainoisen, joskin hiukan varmistelevan ja tasapaksun aamupelin jälkeen.

AFC Hirvensalo Nokian KrP 0-4 (0-1, 0-1, 0-2)

Aamupelin jälkeen vuorossa oli iltapeli. Näätälauma sai vastaansa AFC Hirvensalon, joka muutama tunti aiemmin oli trillerissä voittanut sarjan ennakkosuosikin FBT Karhut. Ja todellinen iltapeli tästä tulikin, kun turnausaikataulut pettivät ja sen mukana muun muassa mahdollisuus tarkoituksenmukaisiin lämpöihin. Orastava hallikuolemako oli syynä vai mikä, mutta pelistä muodostui varsin rikkonainen. Pelikatkoja oli runsaasti ja jäähyjä vihellettiin 12 x 2min, puoliksi molemmille joukkueille.

Ensimmäisen erän loppupuolelle KrP onnistui ylivoimalla pitkän pallorallin päätteeksi. Markus Mattilan upea ratkaisu vei nokialaiset johtoon. Toinen erä oli yhtä vähämaalinen, mutta alkoi vauhdikkaasti. Jussi Mustalahti unohtui Hirvensalon puolustukselta yksin tyhjän maalin eteen pallon kanssa. Peli ehti vanheta vain 24 sekuntia, kun tämä erän ainoa maali syntyi. Hirvensalo tuli kolmanteen erään kovalla asenteella ja viimeinen 15 minuuttia aloitettiin rähinällä AFC:n maalin edessä. Tunnetilat alkoi nousta ja päivän rasitukset painaa jaloissa. Tässä vaiheessa viimeistään paljastui hyvän maalivahdin merkitys joukkueelle. Sen lisäksi, että Santtu Pohjonen otti muutaman game saverin, hän myös heitti Kalle Välimäen läpiajoon. Rystyratkaisu onnistui ja KrP siirtyi 3-0 johtoon. Mutta kohta sen jälkeen taas jäähy KrP:lle, numero 71 jo kolmatta kertaa penkille! KrP:n kokenut kaksikko Jare Koskela – Jussi Mustalahti päätti kuitenkin ratkaista pelin. Näyttävän kaksilosuorituksen päätteeksi alivoimamaali ja AFC oli lyöty.

Valmentajat Mika MyllyniemiJaakko Inha nostivat pelin ratkaisijaksi Santtu Pohjosen ja kiittivät joukkueen työmoraalia, erityisesti kolmoskentällisen panosta. Samuli Korhonen, Kalle Välimäki, Joonas Viberg ja Ilari Jurvelin olivat koko ottelun hyvällä asenteella ja jalalla liikkeellä. AFC Hirvensalo oli erinomainen vastus, taitava ja taktinen. Ehkä kuitenkin voitto Porista tyhjensi energiavarat, eikä aivan parasta Hirvensaloa tällä kertaa nähty.

KrP A jatkaa kauttaan kahdella näytösottelulla 16.11. Näätäpäivillä (Raholan liikuntakeskus). Luvassa on muun muassa ottelu KrP:n veteraanitähtiä vastaan. Erityisesti manageri Marko Salmelan pelipanos kentällä kiinnostanee myös yleisöä! KrP A ei kuitenkaan aio ”antaa armoa tai kumartaa kuvia”. Päivän päätteeksi näätäluolaan saapuu Suomen mestari SPV ja ottaa mittaa KrP:n edustuksesta. Tervetuloa!

Sarjaa A-näädät jatkavat johtoasemissa 7.12. Porissa.

La 9.11. A-nuoret 1. div. / Rahola, Tampere
11:00 Nokian KrP – SBS Masku 8-3
12:00 Sheriffs – Ilves 4-5
13:00 SBS Masku – FBT Karhut 3-11
14:00 SBT PaPo – Sheriffs 3-6
15:00 FBC Turku – Ilves 4-3
16:00 FBT Karhut – AFC Hirvensalo 5-7
17:00 SBT PaPo – FBC Turku 2-14
(ottelu keskeytetty maalieron ollessa 12)
18:00 AFC Hirvensalo – Nokian KrP 0-4


Valmentaja Myllyniemi näyttää suunnan…


#16 Hakkarainen suuntaa…

Ottelukuvat: Anne Pohjonen
Nokian KrP – Masku
AFC Hirvensalo – Nokian KrP