09.10.2010
Kotijoukkue Koovee aloitti vahvasti perjantai-iltana Spiral-hallilla käydyn Salibandyliigan ottelun Nokian KrP:a vastaan. Joukkue latoi avauserässä kuusi maalia nokialaisten kahta vastaan. Ottelu oli jo avauserän jälkeen taputeltu, vaikka nokailaiset tulivatkin toisessa ja kolmannessa erässä kahden maalin päähän. Koovee voitti lopulta ansaitusti maalein 10-6 (6-2, 1-2, 3-2).
–Nyt ei oltu tässä hallissa lainkaan ja kotijoukkue vyörytti peliä meidän päähän. Toisessa erässä meillä oli pientä vastaan rimpuilua, mutta kolmas erä oli sellaista pelailua, toteaa KrP:n päävalmentaja Mika Myllyniemi.
KrP vaihtoi 4-1-tilanteessa avauserässä Pasi Järvisen maalilta ja tilalle tuli Eero Makkonen. Se oli pakon sanelemaa, jotta joukkue olisi herännyt. Kunnon herätystä se ei kuitenkaan tuonut.
–Meidän on oltava rehellisiä ja todettava se seikka, että meillä on erittäin nuori porukka ja jännityksen aisti kentän reunalla. Nyt pelattiin vähän kuin "isät vastaan pojat."
Keskiviikkona KrP:n maaliin tehtiin 8, nyt 10, entä seuraavassa ottelussa, joka on ensi perjantaina Raholassa Poria vastaan.
–Kyllä ovet laitetaan säppiin eikä päästetä tuollaisia maalimääriä. Koovee-pelissä hävittiin liian usein 1-1-tilanteet. Kyllähän kentällä näkyi tuskastumisen ilmeet.
Tämän kauden aikana KrP ei ole onnistunut ylivoimapelissä, mutta nyt Tommi Merto rikkoi senkin taian. Myös vastustaja teki KrP:lle ensimmäisen alivoimamaalin. Ylivoimamaali oli ainoa positiivinen asia, jonka päävalmentaja löysi.
–Kyllähän homma oli aika lailla paketissa avauserän jälkeen. Turha jossitella, vaikkei tuomaristo puolin ja toisin ollut aina hereillä. Eikä me kaaduttu jäähyihinkään. Olihan meilläkin paikkoja, mutta ei saatu niistä sisään, toteaa KrP:n kapteeni Henri Johansson.
Kapteenin mielestä vastustaja pääsi liian usein takatolpalta rauhassa laittaamaan pallon maaliin.
–Meillä oli kaiken kaikkiaan luokatonta pelaamista. Nyt on pakka saatava kasaan ja seuraavissa otteluissa on kelkan käännyttävä.
Johansson teki tehot 2+2. Mies lähtee parin viikon kuluttua maajoukkueleirille ja marraskuun ensimmäisessä viikonvaihteessa on neljän maan turnaus Helsingissä. Ja kaikki päättyy 4. joulukuuta alkaviin MM-kisoihin Hartrwall-Areenalla. Johansson on mukana taistelemassa paikasta tuohon ryhmään.
KrP:n Tommi Merto laukoi ottelussa kaksi maalia. Kentän paras pelaaja oli Kooveen Ville Matikainen tehoin 3+1. Mies epäonnistui rangaistuslaukauksessaan, kun ei pystynyt hyvin torjunutta Eero Makkosta ohittamaan. Veli-Matti Luukko ampui kolme maalia.
Nokian KrP:n seuraava ottelu on ensi perjantaina Raholassa ja vastaan tulee FBT Pori. Ottelu alkaa kello 18.30.