27.09.2023

Nokian KrP:n miesten F-liigajoukkue jatkoi otteluitaan keskiviikkoiltana Turussa FBC Turun vieraana. KrP lähti otteluun suurena ennakkosuosikkina, mutta Turkulaiset laittoivat tiukasti kampoihin viimekevään finalistia vastaan, mutta kolme pistettä lähti mukaan Raholaan lukemin 3-5.

Ensimmäisessä erässä Turkulaiset aloittivat väkevästi, kun Atte Kurkikangas naulasi tarkalla laukauksella kotijoukkueen avausmaalin ja siirsi BeeCeen johtoon jo vajaan kahden minuutin kohdalla. Keltapaitojen johtoa kestikin aina 10:lle minuutille saakka, kun juuri Johannes Vähäkankaan 2 minuutin jäähyn päätyttyä Henri Johansson löysi tarkalla syötöllä Miska Mäkisen takatolpilta joka tasoitti ottelun. Hetkeä myöhemmin Mikko Laaksolle tarjoiltiin Joonatan Kovasen toimesta makea poikittaissyöttö, jonka teholaituri naulasi tarkasti etukulmaan ohi BeeCee -vahti Jens Beijarin. Vielä sekunti ennen loppua oli Mäkisen vuoro kaapia pallo tyhjään maaliin toistamiseen, kun Simo Paulaharjun yhdellä kosketuksella kulmasta jatkama pallo toimitettiin takakulmalle. Ensimmäisen erän jälkeen tauolle lähdettiin KrP:n 1-3 johdossa.

Toisessa erässä ehdittiin jo lähes ottelun puoliväliin, kun vuorostaan oli kotijoukkueen vuoro onnistua. Atte Kurkikangas niittasi illan toisen osumansa kaventaen eron yhteen maaliin. Pelikello pysähtyi aikaan 32,27, kun oli Mikko Laakson vuoro toistamiseen. Laakso sai Eemil Ukkoselta syötön keskustaan, jossa tyhjästä tilasta Laakso pääsi ampumaan tarkalla rannelaukauksella Näädät 2-4 johtoon. Noin kolme ja puoli minuuttia myöhemmin Matias Kallio toi jälleen kotijoukkueen maalin päähän laittamalla pallon yläkulmaan ja erätauolle lähdettiin Näätien maalin johdossa.

Kolmannessa erässä ei tilastomerkintöjä saatu ennen kuin ajassa 56,16 Valtteri Viitakoski sysäsi ensimmäisen reiän keltaisen sukellusveneen kylkeen. Kotijoukkueelle haettiin tasoitusta 6-4 vastaan Joona Rantalan otettua vielä jäähyn kädellä pelaamisesta, mutta Näätien maalila torjunut Roni Tuononen otti loppuhetkillä muutaman tärkeän pelastuksen ja upotti lopullisesti Turkulaisten voittohaaveet. Näin pisteet matkasivat tahmeahkon iltapuhteen jälkeen kuitenkin Raholaan, ja Näätälauma siirtyi sarjataulukon piikkipaikalle 9 pisteen turvin.

Seuraavan kerran Näätälauma pelaa lauantaina vieraissa LASB:ia vastaan klo 17.00 alkaen. Ottelu on seurattavissa Ruutu+ palvelun välityksellä.