13.01.2009

Tammikuun puolivälin ollessa parhaimmillaan, iskee kaksi tappioputkeen ajautunutta vastakkain Areenassa. KrP:n vastustaja Hämeenlinnan Trackers aloitti sarjan vahvasti voittaen seitsemän ensimmäistä peliään, mukana lokakuun lopussa joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Iittalassa, jossa Trackersit olivat hyvin KrP:n kuvioiden jäljillä ja voittivat murskaavasti 6-0.

Arki iski kuitenkin tähdenlentoon, ja viimeisestä kymmenestä pelistä voittosarake on vaihtunut vain kolmesti. Samalla kärkipaikka on vaihtunut ennakkokaavailuja lähemmäs sarjan keskikastiin viidenneksi.

Tasaisesta ryhmästä kertoo se, että joukkueen paras pistemies Jussi Lehtinen löytyy vasta sijalta 23. tehomerkeillä 14 + 9.
KrP on puolestaan tuskaillut edelleen maalinteon kanssa. Viimeisissä peleissä vastustajan verkko on pöllynnyt keskimäärin vain kolme kertaa, joten ei ihme, että tappiosarake alkaa pullistelemaan. Kenttäpelissä Rinteen ja Hiukan valmennettavat ovat pystyneet antamaan tasapäisen vastuksen lähes kaikissa tämän kauden peleissä. Erot ovatkin syntyneet maalitilanteiden hyväksikäytöissä; vastustajan osuttua normaalilla prosentilla maalipaikoista, on KrP:llä ratkaisupaikoissa kuti jäänyt nk. piippuun tai sitten pallopoikia on työllistetty oikein urakalla. Lopussa uhkarohkea pelityyli on venyttänyt maalieroa pelin tasoa harhaanjohtavaksi.
Tämän hetkinen kahdestoista sija runkosarjassa oikeuttaisi kotietuun karsittaessa liigapaikasta divarin parhaiden kanssa. Matkaa suoraan säilymiseen salibandyliigassa on kolme pistettä ja viimeiseen play off – paikkaan on jo 7 pistettä. Jäljellä olevasta yhdeksästä runkosarjan ottelusta olisikin syytä alkaa voittoja napsimaan, muuten joukkueen tavoitteeksi asetettu play off – paikka lipeää käsistä jo hyvissä ajoin. Valmentajavaihdoskaan ei ole tuonut toivottua piristysruisketta; edelliset kolme runkosarjan peliä ja YleX Cupin puolivälierä Classicia vastaan on tuonut vain tappioita. Kääntyykö kelkka keskiviikkona?