06.10.2023

Torstaina 5.10.2023 Nokian KrP:n miehet ottivat lähtölaukauksen alkavaan hirvenmetsästyskauteen kaatamalla Jyväskylän Happeen hirvilauman lukemin 5-7 vieraissa. Kokonaisuutena esitys oli alusta loppuun huomattavasti pirteämpää peliä joukkueelta verraten kahteen aikaisempaan otteluun, ja Näätälauma iskikin kahden tasaisen erän jälkeen tarvittavan eron kolmannessa erässä. Näätien parhaana palkittiin 1+1 tehot merkkauttanut puolustaja Nico Jonaeson, ja tehomiehenä hääräsi pistepörssin 2. paikalle kiilannut Näätien Kamux-pelaaja Mikko Laakso. Miro Tuomalalle KrP-maalilla kertyi 12 torjuntaa.

Ensimmäinen erä alkoi hieman tunnustellen, ja kummallakin joukkueella oli muutama lähes maalintekopaikaksi luettava tilanne, ennen kuin makeassa pistevireessä olevan Eemil Ukkosen maalinedustalla jakama syöttö löysi Mikko Laakson, joka sai iskeä pallon tyhjään nuottaan ajassa 6.40. 9 minuuttia myöhemmin Olli Arkkilan istuessa 2minuuttista mailan nostamisesta keveähköstä rikkeestä, laittoi Happee-kapteeni Jonne Junkkarinen ottelun tasoihin tarkalla matalalla laukauksella ajassa 15.45. Erän lopussa noin 2,5 minuuttia ennen taukoa Junkkarinen löysi laituri Teuvo Kinnusen vapaalta vetotontilta, ja Kinnusen matala laukaus painui maskin lävitse ohi Tuomalan ja kotijoukkue pääsi erätauolle maalin johdossa.

Toisessa erässä kotijoukkue jatkoi maalintekoa, kun ajassa 23.18 Matti Minkkinen sai Kaapo Siekkisen tarjoilusta iskeä KrP-alueen keskustasta seuraavan osuman. Tämän jälkeen olikin Näätälauman hurjan ylivoiman myllyttää peliään, ja tuloksena maali vain 23 sekunnin ylivoiman jälkeen, kun Nico Jonaeson tarjoili Mikko Laaksolle tontin vaparista ja Laakso naulasi illan toisensa varmasti maaliin kaventaen lukeamat 3-2:teen. Ajassa 31.59 jälleen Happeen oma koira pääsi puremaan, kun hirvien ex-kapteeni Ukkonen pääsi tuomaan pallon ylös ja syöttämään kohti Näätäkuningas Johanssonia. Pienen kimmokkeen kautta ”kunkku” iskikin pallon Happeen maaliin maalinedustalta tasoittaen pelin. Ennen erätaukoa Happeelle kuitenkin vihellettiin vielä rankkari Olli Arkkilan liukastuessa omalla alueella ja huitaistessa palloa kaatuessaan, kun Happee pelaaja olisi mahdollisesti päässyt läpi, eikä Teuvo Kinnunen erehtynyt rangaistuslaukauksesta, vaan vei kotijoukkueen jälleen erätaukojohtoon. Erän loppuessa, Markus Salmi sai vielä mailaanlyöntijäähyn, ja Näädät pääsivät aloittamaan erän ylivoimalla.

Illan toinen ylivoima ei tuottanut tulosta, vaan KrP:n tasoitusmaalia saatiin 3. erässä odotella kellonlyömään 44.14, kun kapteeni Joona Rantala tökkäsi kakkospallon maalinedustalta sisään Simo Paulaharjun väkevän nousun päätteeksi. Ajassa 53.54 Joel Lahden saattama maila kolahti Lauri Alkin kasvoihin, KrP ylivoimalle ja Miska Mäkisen vuoro nostaa kädet kattoon Mikko Laakson syötöstä. Vain 40 sekuntia myöhemmin Valtteri Viitakoski kiepautti maalin takaa syötön hyökkäysalueen keskelle unohtuneelle Simo Paulaharjulle, joka laukoi Näädät jo kahden maalin johtoon. Ajassa 57.40 Laakso tarjoili illan toisensa, kun Nico Jonaeson kirmasi puolustajan paikalta takatolpille ja lusikoi pallon maaliin ja KrP:lle turvallisentuntuisen 3 maalin johdon. Vielä ajassa 58.47 nuori Ville Heiska sai reboundista tökättyä pallon ohi Miro Tuomalan kaunistellen lukemat 5-8 tauluun, mutta tämän jälkeen summeri soitti pelin päättymisen merkiksi, ja 3 pistettä matkasi Näätien mukana Raholaan.

Seuraava KrP:n ottelu pelataan Raholan liikuntakeskuksessa 9.10.23 klo 18.30 alkaen, kun vieraaksi saapuu pirteän alun kauteen saanut Nurmon Jymy. Tervetuloa!