13.04.2023

Miesten F-liigan finaalit kaudella 2022-2023 polkaistaan Raholassa käyntiin perjantaina 14.4.2023 Raholan liikuntakeskuksessa. Finaaleissa toisensa kohtaavat runkosarjan kaksi parasta joukkuetta, Nokian KrP ja Turun Palloseura. Kauden aiemmat kohtaamiset joukkueiden välillä päättyivät kaikki vasta rangaistuslaukauksilla, Turkulaisten voittaen kahdesti ja KrP:n kertaalleen. Muutoinkin viimevuosina joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet äärimmäisen tiukkoja ja viihdyttäviä otteluita.

Finaalisarjassa kohtaavat siis runkosarjan kaksi parasta joukkuetta, ja ennakointien pohjalta voidaan sanoa, että liigan paras hyökkäys mittaa liigan parasta puolustusta, ja toisin päin. Molemmista joukkueista luonnollisesti kokoonpanosta löytyy F-liigan kärkiosaamista jokaiselta osa-alueelta. Siinä missä TPS:n keihäänkärki on äärimmäisen terävä, nojaa KrP hieman laajempaan materiaaliin ennakkoasetelmissa. Molempien joukkueiden maalia vartioi liigan parhaimmistoon kuuluvat maalivahdit, joten myöskään maalivahdeista tulos tuskin tulee jäämään kiinni. Erikoistilanteilla joukkueet onnistuivat myös mainiosti runkosarjassa, kun Näätälauman ylivoima oli runkosarjassa parasta, ja Turkulaisten ylivoima kolmanneksi parasta. Alivoimalla puolestaan TPS suoriutui toiseksi parhaiten, Näätälauman ollessa kolmanneksi paras alivoimajoukkue. KrP:n hyökkäyksen tehokkuudesta kertoo se, että Näätälauma iski runkosarjassa eniten osumia, 233 kpl, joka oli TPS:aan verrattaessa 24 osumaa enemmän. Turkulaisten oma pää puolestaan pysyi parhaiten puhtaana, kun TPS päästi ainoastaan 129 osumaa koko kauden aikana omiin, joka puolestaan oli 27 maalia vähemmän kuin KrP:llä.

Joukkueita lähdettäessä vertailemaan, kantavat suurimman tulosvastuun kaksi ensimmäistä kentällistä, ja kestävät vertailussa mainiosti puolin ja toisin. Pisteiden valossa onnistumiset jakautuivat tasaisemmin KrP:n nipussa, kun Mikko Laakso (32+31) sijoittui pörssin neloseksi, Joona Rantala (32+27) oli kahdeksas, ja Henri Johansson (31+25) oli yhdeksäs. Lisäksi Joonatan Kovanen ylitti 40 pisteen rajan iskien tehot 25+17, ja Näätien vakituisesti peliaikaa saaneista pelaajista 3 iski yli 30 pistettä, ja 4 pelaajaa oli 20 pisteen tuntumassa.TPS:n pelaajistosta puolestaan yli 40 pistettä summasivat pörssikakkonen Miko Kailiala (45+24), Mikko Hautaniemi (48+12), sekä debyyttikautensa liigassa pelannut Peteris Trekse (17+28). Seuraavaksi paras Turkulainen oli Waltteri Vesterinen tehoin 14+24. Hyökkäyskenttien osalta vaakakuppi kääntyy selkeästi KrP:lle vertaillessa joukkueiden kolmosnyrkkejä, kun Näätien pääsääntöisesti runkosarjassa esiintyneet Valtteri Viitakoski, Simo Paulaharju ja Kim Hyrkkönen iskivät yhteensä yli 70 pistettä, TPS:n kolmoskentän saldottaessa melkoisesti maltillisemmat lukemat, toki kolmoskentän kokoonpanonkin vaihdellessa kauden mittaan useaan otteeseen.

Alakerrasta molemmilta joukkueilta löytyy pallollista taitoa, sekä oman pään osaamista. TPS:n pakkien ykkösenä hääräsi kenties liigan paras puolustaja koko kauden otannalla, pallollisessa pelissä eritoten äärimmäisen arvokas Jere Niemelä. Lisäksi Olli Laine pelasi varsin mainion runkosarjan saldottamalla 30 pistettä. Näätien alakerrassa puolestaan tehokkaimmat pelaajat olivat monipuolinen Morics Krumins 22 pisteellä, sekä nousujohteisen kauden pelannut Olli Arkkila. Myös F-liigan parhaimmistoon kuuluva Miska Mäkinen on esiintynyt hyvin pitkän poissaolon jälkeen, ja runkosarjassa syntyi 11 ottelussa 9 tehopistettä. Puolustuspään erikoismiehinä puolestaan TPS:llä on itseään tunnetuksi tehnyt, maailman parhaasta oman pään luudasta puheissa usein esiin noussut Lauri Stenfors, ja KrP:ltä esimerkiksi salamannopea, jo pidempään maajoukkueenkin portteja kolkutellut Eemil Ukkonen.

Maalivahteja verrattaessa, löytyy molemmilta joukkueilta absoluuttista huippuosaamista heittää tolppien väliin. Oskari Fälden oli kenties paras maalivahti mitattuna koko runkosarjan otannalla. Vakavasta loukkantumisesta toipunut KrP-vahti Miro Tuomala, joka on liigan parhaaksikin arvostettu aiemmilla kausilla, on löytänyt pelituntuman ja ollut kevään pudotuspeleissä todella loistavassa vireessä osoittaen olevansa etenkin isojen pelien mies. Kakkosmaalivahtien roolissa TPS:n Olli Kuisma & KrP:n Kaapo Kettunen tarjoavat mainion tuen joukkueilleen, ja kumpainenkin olisi jossain toisessa liigajoukkueessa ykkösmaalivahdinkin viitan kantamiseen varsin kelpo maalivahteja.

Erinomaisessa iskussa läpi kauden, ja eritoten pudotuspeleissä ikinuori Henri Johansson odottaa finaaleja seuraavin miettein, ”Matka finaaleihin on joukkueelta ollut suhteellisen ehjä. Ei ole ollut mitään isompia kuoppia, ja peli on ollut nousujohteista. Oman kentällisen kanssa ollaan löydetty hyvä yhteinen sapluuna, jossa on ollut hieno pelata. Roolitukset osuu hyvin yhteen, ja siinä on itsekin saanut nauttia aika maukkaasta tarjoilusta. Vastustajana TPS on todella kova joukkue puolustamaa, raastamaan ja varmasti koittaa rikkoa paljon. Odotan tiukkoja pelejä, joissa mennään kovaa alusta asti. Toki myös odotan äärettömän kovaa kannustusta molempien joukkueiden kannattajilta. Verrattessa viimekevääseen, tämän kauden Näätä on entistä yhtenäisempi, joka tietää varmasti mitä mestaruuden voittamiseen tällä kertaa tarvitaan. Viimekaudella oltiin opettelemassa, nyt on aika näyttää että ollaan Suomen paras joukkue. Terveisinä Näätäfaneille vielä loppuun, että nyt jos koskaan kaikki paikan päälle, ja luodaan tästä yhdessä ikimuistoinen kevät!”

Ensimmäinen finaali pelataan Raholan liikuntakeskuksessa 14.4.2023 klo 18.30 alkaen. Ottelu on Ruutu+ studiolähetys, ja liput otteluun myy tiketti.fi, nähdään paikan päällä kevään parhaissa peleissä!