02.05.2023

Nokian KrP:n miesten edustusjoukkue sijoittui toiseksi kauden 2022-2023 miesten F-liigassa. Finaalisarja venyi seitsemänteen otteluun, joka pelattiin upeissa puitteissa legendaarisessa Hakametsän jäähallissa, 5107 katsojan ollessa todistamassa historian ensimmäistä finaalisarjan ”seiskapeliä”, tunnelman ollessa kohdillaan.

Ottelussa TPS ehti menemään 0-2 johtoon kahden ensimmäisen erän aikana, vaikka KrP:llä etenkin ensimmäisen erän alku oli vahvaa tekemistä. Kolmannessa erässä KrP laittoi kirivaihteen päälle, ja Mikko Laakson upean ohjauksen, sekä Joonatan Kovasen komean takakulmalaukauksen myötä siirryttiin jatkoajalle. Jatkoajalla TPS onnistui käyttämään laatupaikan, ja uransa kauteen lopettanut Mikko Hautaniemi ohjasi ilmassa tulleen syötön KrP-maaliin, ja aloitti Turkulaisten voitonjuhlat.

Finaalisarja kokonaisuutena oli äärimmäisen tasainen, kuten arvata saattoi kyseisten joukkueiden välillä. Kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät jatkojalla, kaksi seuraavaa KrP:n lukemien valossa selkeämpiin voittoihin, jonka jälkeen TPS laittoi vielä kerran kaiken peliin ottaen kolme voittoa peräjälkeen. Lajille itsessään finaalisarja toi hienoa näkyvyyttä, ja finaalissa olikin kaikkien aikojen toiseksi eniten katsojia finaaliotteluissa.

Nokian KrP haluaa kiittää menneestä kaudesta yhteistyökumppaneita, kanssajoukkueita, sekä tietenkin koko upeaa Näätäyhteisöä, joka kauden aikana on osoittanut suurta intohimoa Näätälaumaa ja salibandyä kohtaan. Etenkin pudotuspeleissä fanien kannustus on tuonut niin koti- kuin vierasotteluihinkin upeaa tunnelmaa, ja paikoin vierasotteluissakin tunnelma on ollut kuin kotiotteluissa. Nyt katseet kohti tulevaa ja kautta 2023-2024, jolloin tavoitteena on ainoastaan kirkastaa sijoitukset SuomenCupissa & F-liigassa kaikista kirkkaimpaan!