17.02.2022

Perjantaina 18.2. Näätälauma suuntaa kohti Lempäälän Ideaparkia ja rakkaan paikallisvastustaja Classicin kotiareena BläkBoksia. Klo 18.30 alkavassa ottelussa on jälleen tärkeitä pisteitä jaossa runkosarjan lopullisia sijoituksia, ja pudotuspelikevään asetelmia ajatellen erityisesti Näätälauman puolesta, sillä kaatamalla hallitsevan mestarin, tarraisi KrP entistä tiukemmin runkosarjan kakkospaikkaan. Classic lienee jo sementoinut paikkansa jälleen runkosarjan ykkösenä, mutta on varmasti nälkäinen pirkanmaan herruudesta pelattaessa kotiyleisönsä edessä.

Joukkueiden kohtaamisista varmasti edelleen päälimmäisenä on jokaisella salibandyä seuraavalla viimekevään kuuma välieräsarja, jossa sattui ja tapahtui niin kentällä kuin kulisseissakin. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahteen otteeseen, kun Raholassa Näädät taipuivat Classicille lukemin 6-8, ja SuomenCupissa Classic eteni jatkoon kotonaan lukemin 5-4. Runkosarjan kohtaamisessa vieraana pelannut Classic oli kuskin paikalla etenkin ottelun kaksi ensimmäistä erää, ja KrP kaunisteli lukemia viimeisen kymmenen minuutin aikana. SuomenCupin ottelussa Näätien esitys oli enemmän lupauksia herättävä KrP:n ollessa jopa hallitsevakin osapuoli ottelussa, mutta Classicin äärimmäisen kova puolustusrutiini, sekä tehokas laadukkaiden paikkojen hyödyntäminen käänsi kelkan tuolloin, ja KrP ei kovasta ottelun lopun painostuksestaan huolimatta saanut tarvittavia maaleja muutamista laatupaikoista huolimatta tehtyä.

Perjaintai illan paikallisväännöstä voitanee odottaa jälleen laadukasta ja tasaista kamppailua. Classic on koko kauden tähän saakka pitänyt tutun tasonsa muutamaa uinahdusta lukuun ottamatta, ja on heille tutulla runkosarjan piikkipaikalla 57:n pisteen turvin. Classic on myös kärsinyt muutamien kärkipelaajien poissaoloista, mutta ainakin viimeisimmässä ottelussa TPS:ää vastaan vieraissa kokoonpanon terveystilanne heillä näytti palanneen lähes normaaliin, ainoastaan Sami Johanssonin puututtua tuon ottelun kokoonpanosta. Näätälauma puolestaan majailee runkosarjan toisella sijalla saldonaan 48 pistettä, ja KrP:n peli on tuntunut loksahtavan hieman paremmin uomiinsa etenkin vuodenvaihteen jälkeen, huolimatta tappiosta OLS:lle Oulussa tahmean ottelun jälkeen. Indians ottelun jälkeen myös KrP on kärsinyt poissaoloista, ja myös korona saapui sekoittamaan pakkaa hieman lisää. Poissaolot ovat vaikuttaneet Näätien osalta erityisesti puolustukseen, kun pelejä ovat missanneet mm. Henttonen, Mattila ja Krumins, mutta taustalta isompaan vastuuseen nousseet pelaajat ovat hoitaneet ruutunsa mainiosti. Viimeisimmistä viidestä ottelusta molemmat joukkueet ovat kaapineet neljä voittoa Classicin hävitessä jatkoajalla yllättäen Nurmon Jymylle kotonaan, ja KrP:n kärsiessä tappion OLS:lle vieraissa.

Tämän vuoden puolella tehtyjen ketjumuutosten myötä viimesimmissä otteluissa Näätälaumalla ollut kaksi varsin tehokasta tulosyksikköä. Varsinkin ketjujen oikeat laidat ovat olleet mainiossa iskussa Viitakosken summatessa 9+3, ja Laakson summatessa 7+7 viimeiseen viiteen otteluun. Myös Näätäkuningas Johansson on ollut totutun kovassa vireessä, ja pitää hallussaan F-liigan syöttöpörssin ykköspaikkaa, ja pistepörssin kakkospaikkaa tehoin 20+25. Puolustajista Miska Mäkinen pitää edelleen puolustajien pistepörssin piikkipaikkaa. Classicilla puolestaan ykköshevosena tällä hetkellä on salibandykansan huulilla kuluvalla kaudella ollut MM-kilpailuiden arvokkain pelaaja, ja vuoden miespelaaja Ville Lastikka, joka on tähän mennessä summanut 50 pistettä, ja pitää hallussaan pistepörssin kärkipaikkaa, sekä syöttö- ja maalipörssin kakkostilaa. Tulitukea Lastikalle antavat tutut herrat Sami Johansson, ja Eemeli Salin. Myöskään äärimmäisen liukasta ja taitavaa Alpo Laitilaa ei voi sivuuttaa mielenkiintoisista seurattavista puhuttaessa.

Perjantain ottelu alkaa klo 18.30 Lempäälän Ideaparkin BläkBoksissa, ja ottelu on myös Ruutu+ studiopeli. Suora lähetys alkaen 18.00.