08.10.2012

Ennen turnausta tiedettiin jo että tämä ensimmäinen peli Ilves Westiä vastaan oli todella tärkeä. Niskalenkki paikallisystävästä oli otettava jo heti kauden alkuun.
Peli lähti käynttin varsin varovaisesti molemmilta joukkueilta. Molemmat joukkueet karvasivat vaisusti ja muutenkin peli oli rikkonaista, Pikku hiljaa, tuttuun tyyliin KrP:n kone alkoi hyrähdellä käyntiin ja tärkeä maali saatiin vielä erän alkupuoliskolle. Tästä maalista ottelun tunnelma ainakin KrP:n päässä vapautui ja alettiin saada onnistumisia, vain huippupeliä pelannut Ilveksen maalivahti sai pitää lukemat samoissa. Edellisenä päivänä harjoitellut vaparikuviot tuottivat tulosta, kun jo nykysiltä A-junioreilta tuttu "Tivoli", kuului vaparin aikana. Pallo saatiin pelattua Joonakselle tyhjään maaliin ja näistä paikoista meidän jätkät ei erehdy! Toisen erän alkuun vastustaja nosti karvaustaan ja saikin ensimmäiselle viidelle minuutille tahkottua Rikun selän taakse kaksi maalia. Peli oli alkanut uudestaan. Seuraava maali kuiteskin meille ja pikku hiljaa myös otekin. Toiseen ja kolmanteen erän vielä kolme maalia meille ja loppusummerin soidessa taululla lukemat 6-2 KrP:lle. Maalintekijöinä toimivat Ykköskenttä Joonas-Sami-Jere, kaikki tekivät kaksi maalia mieheen.

Toisen pelin vastustaja PaPo olikin meille tuntematon joukkue, emmekä tienneet mitä odottaa näiltä Parkanon pelaajilta. Alkuvihellyksen ja vastustajan aikalisän ottamisen väliin jäi alle kaksi minuuttia ja tiesimme että peli on meidän, olihan tilanne jo 4-0. Varsinkin kokonaan ensimmäisessä pelissä maaleitta jääny kakkoskenttä nosti hyvin tasoaan tähän peliin ja iski maaleja todella kovalla prosentille, varsinkin centterinä toiminut Elias, iskien 5 maalia ekaan erään vuoron perään joko Krisun tai Eeron syötöistä! Tilanne taululla oli jo 19-0 mentäessä tauolle… Tuomarin pillin soidessa loppuvihellyksenä ajassa 1:21 toista erää, lopputulokseksi vahvistui 23-0. Hienointa tässä pelissä oli se että jokaisen KrP:n pelaajan maalitili saatiin avattua jo ensimmäisessä turnauksessa.

Turnauksen yhteispisteet:
Sami 6+6
Jere 6+4
Elias 5+2
Eero 2+4
Joonas 3+2
Kristian 1+4
Lare 2+1
Eemeli 1+1
Valtteri 1+0
Roope 1+0